Ikkunoita paikkakunnan historiaan, kulttuuriin ja arkkitehtuuriin – tiekirkot avautuvat Pohjois-Savossa

Tiekirkot avaavat ovensa monilla paikkakunnilla viimeistään juhannusviikolla. Suosittuun Kuopion tuomiokirkkoon ei pääse tänä kesänä remontin takia.

Kuopio
Näkymä Tuusniemen kirkonkylältä
Sini Ojanperä / Yle

Lisää tiekirkkoja avautuu ensi viikolla ympäri Pohjois-Savoa. Tiekirkot ovat ikkuna paikkakunnan historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin.

Kuopion seurakuntayhtymässä tiekirkkoja on tänä kesänä Juankoskella, Muuruvedellä, Maaningalla, Nilsiässä, Riistavedellä, Tuusniemellä ja Vehmersalmella. Lisäksi tierkirkkoja on Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Leppävirralla Pielavedellä ja Siilinjärvellä. Osa kirkoista on jo avattu, osa avautuu juhannusviikolla.

Kuopiossa tuomiokirkko on ollut yksi koko maan suosituimmista tiekirkoista. Nyt remontissa olevaan tuomiokirkkoon ei kuitenkaan pääse tutustumaan tänä kesänä.

Koko maassa tiekirkkoja on noin 260.

Useissa tiekirkoissa on myös opas. Oppaina työskentelee nuoria ja kokeneita vapaaehtoisia. Tarkempia tietoja voi katsoa tiekirkot.fi-verkkopalvelusta (siirryt toiseen palveluun).