1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Meneillään on viilein alkukesä 50 vuoteen

Ilmatieteen laitoksen mukaan alkukesä ei Suomessa ole ollut harvinaisen kolea, mutta lämpötilapiikit ovat puuttuneet.

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuu oli tavanomaista viileämpi lähinnä Suomen etelä- ja länsiosassa, mutta kuukausi ei kuitenkaan ollut harvinaisen tai poikkeuksellisen kylmä. Niin ikään kesäkuun alku on ollut suuressa osassa maata tavanomaista viileämpi, mutta ei kuitenkaan harvinaisen viileä.

Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla ei ole ainakaan 50 vuoteen jouduttu odottamaan ensimmäisiä 20 asteen lukemia näin pitkälle kesää.

Pauli Jokinen

Alkukesä ei siis ole ollut erityisen kolea keskilämpötilan perusteella. Moni on kuitenkin huomioinut, ettei yhtään selvää lämpötilapiikkiä ole vielä ollut maan etelä- ja länsiosassa. Itse asiassa 20 asteen rajaa ei ole vielä tänä vuonna rikottu suuressa osassa maan länsiosaa.

– Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla ei ole ainakaan 50 vuoteen jouduttu odottamaan ensimmäisiä 20 asteen lukemia näin pitkälle kesää, meteorologi Pauli Jokinen kertoo.

Suomi ollut matalapaineiden keskellä, tuuli viilentänyt entisestään

Lämpimämpi ilma on ollut pitkään Suomen eteläpuolella ja kylmä ilma pohjoisessa.

Suursäätila on ollut sellainen useamman viikon ajan, jossa Suomi on kuulunut matalapaineiden reitille. Helleilmamassat ovat useaan otteeseen käyneet aivan Suomen rajan tuntumassa, mutta maan yli kulkeneet matalapaineet ovat vieneet ne viime hetkillä Venäjän puolelle, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Viileän tuntua on viime viikkoina lisännyt voimakas ja puuskainen tuuli. Kovien puuskapäivien lukumäärä on ollut maa-alueilla keskimääräistä suurempi, mutta harvinaisen tuulisesta alkukesästä ei voida vielä puhua. Edellisen kerran vastaavanlaista oli vuonna alkukesällä vuonna 2007.