1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Helsingissä tehtiin leikkimisen epävirallinen Suomen ennätys – katso video

Helsingin eri leikkipuistoissa lauloi ja leikki samaan aikaan yli 9 000 lasta ja aikuista.

Aikuiset ja lapset leikkivät leikkipuistossa.
Leikkiennätystä tehtiin muun muassa Lehdokin leikkipuistossa.

Helsingin leikkipuistoissa tehtiin tänään yhteisen leikkimisen epävirallinen Suomen ennätys. Puistoissa lauloi ja leikki samaan aikaan yli 9 000 lasta ja aikuista.

Ennätys tehtiin ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin vietettiin leikkipuistojen 100-vuotisjuhlaa. Silloin leikkijöitä oli yhteensä vajaat pari sataa tämänvuotista vähemmän.

Johtava leikkipuisto-ohjaaja Teemu Kariaho kertoo, että perinnettä on päätetty jatkaa vuosittain, koska leikkiminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä arvoja.

Tänä vuonna puistoissa laulettiin ja leikittiin yhdessä kolme laulua: Aurinko lettuja paistaa, Metrolla mummolaan ja Ankkurit nousee.