Hyppää sisältöön

Stubb: Euroryhmä tehnyt kaikkensa Kreikan auttamiseksi

Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos ja Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem ovat vierailleet Suomessa keskiviikkona. Tiedotustilaisuuksissa herätti kiinnostusta muun muassa euroryhmän tulevan puheenjohtajan valinta.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (vas.) tapasi Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloemin Helsingissä 10. kesäkuuta. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on tavannut tänään Espanjan valtiovarainministerin Luis de Guindosin ja Hollannin valtiovarainministerin, euroryhmän nykyisen puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin.

Keskusteluissa on ollut esillä muun muassa Kreikan tilanne.

Dijsselbloem sanoi Stubbin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa Smolnassa, että Kreikasta on tultava jälleen taloudellisesti itsenäinen eikä se voi jäädä riippuvaiseksi eurooppalaisista lainoista. Dijsselbloemilta kysyttiin näkemystä mahdolliseen kolmanteen tukiohjelmaan.

– Varoja on yhä käytettävissä Kreikan tukemiseksi toisen ohjelman sisällä, enkä näe tällä hetkellä poliittista tukea edes harkinnalle kolmannesta ohjelmasta, ellemme pääse uskottavaan sopimukseen toisen ohjelman loppuunsaattamiseksi. Sen eteen työskentelemme nyt, ja se on ratkaisevaa Kreikalle.

Hän sanoi, että jos Kreikan hallitus haluaa luottamuksen maahan palautuvan ja sijoittajien palaavan Kreikkaan, sen täytyy perustua uskottavaan ohjelmaan.

– Sen eteen teemme töitä nyt, ja sitä kutsutaan toiseksi ohjelmaksi. Emme voi puhua tulevaisuudesta, jos emme edes pääse sopuun siitä, mitä meidän pitää tehdä nyt.

Myös Stubb sanoi, ettei kolmannesta ohjelmasta edes keskustella, sillä ensin toinen ohjelma pitää saattaa loppuun.

De Guindos sanoi erillisessä Stubbin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Kreikka tarvitse kasvua. Hänen mielestään instituutioiden eli lainoittajien ehdottamat uudistukset ovat oikeita.

– Insituutiot ovat osoittaneet joustavuutta, ja Kreikan pitäisi tarttua tarjottuun auttavaan käteen.

Stubbin mukaan euroryhmä ja sen jäsenet ovat tehneet kaiken mitä voivat Kreikan auttamiseksi, kuten ovat myös kolme instituutiota.

Financial Timesin spekulointi herätti kiinnostusta

De Guindos ja Dijsselbloem ovat ennakkosuosikkeja EU-maiden valtiovarainministereistä koostuvan euroryhmän puheenjohtajaksi.

Stubbin ja de Guindosin tiedotustilaisuudessa kysyttiin de Guindosin mielipidettä Financial Times -lehden spekulaatioihin. Lehden kirjoituksessa arvioitiin, että Stubb saattaisi olla kompromissiehdokas euroryhmän puheenjohtajaksi, jos euromaat eivät löydä sopua de Guindosin tai Dijsselbloemin valinnasta.

Stubb ennätti vastaamaan ensin. Hän sanoi, että spekuloinnin voi lopettaa, koska tehtävään on kaksi ehdokasta.

– Molemmat heistä ovat loistavia, erittäin päteviä ja kokeneita ehdokkaita. Toinen heistä on Luis de Guindos ja toinen Jeroen Dijsselbloem. Ja henkilö, jolla on spekuloitu Financial Timesissa, ei ole ehdokas, hän sanoi viitaten itseensä.

Stubbin mukaan Suomella ei ole vielä kantaa siihen, ketä se tukee euroryhmän johtoon.