Los Angeles päätti minimipalkan korotuksesta 15 dollariin

Los Angelesin valtuusto on päättänyt minimipalkan korotuksesta keskiviikkoisessa kokouksessaan. Myös useat muut Yhdysvaltain kaupungit ovat päättäneet korotuksista ja niiden arvellaan saattavan johtaa jopa muutokseen ensi vuoden presidentinvaalien talouspoliittisissa keskusteluissa.

Ulkomaat
Ihmiset osoittavat mieltään New Yorkissa huhtikuussa 2015 sen puolesta, että minimipalkka nostettaisiin 15 dollariin tunnilta.
Ihmiset osoittivat mieltään New Yorkissa huhtikuussa 2015 sen puolesta, että minimipalkka nostettaisiin 15 dollariin tunnilta.Justin Lane / EPA

Yhdysvaltain toiseksi suurimman kaupungin Los Angelesin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan nostaa minimipalkan kaupungissa 15 dollariin, eli vähän yli 13 euroon tunnilta. Aiemmin minimipalkka on ollut 9 dollaria tunnilta.

Yritysten, joissa on yli 25 työntekijää, on nostettava palkkoja vaaditulle tasolle vuoteen 2020 mennessä. Tätä pienemmillä yrityksillä on vuosi enemmän aikaa nostaa palkkoja.

Kaupungin demokraattipormestarin Eric Garcettin on vielä allekirjoitettava valtuuston päätös, jotta se tulisi voimaan. Garcetti on sanonut, että hän aikoo allekirjoittaa lain, jota korotusta ajaneet järjestöt kutsuvat voitoksi. Useat järjestöt ovat onnistuneesti ajaneet läpi vastaavanlaisia korotuksia muissakin Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa, kuten Seattlessa ja San Franciscossa.

Myös New Yorkin pormestari on kannattanut minimipalkan korottamista 15 dollariin tunnilta. Samoin monet suuret yritykset, kuten Facebook ja Walmart ovat korottaneet tai korottamassa minimipalkkojaan.

Minimipalkan korotuksen vastustajat ovat sanoneet, että korotus tuottaa kohtuuttomia hankaluuksia yrityksille, ja että se ajaisi niitä joko muuttamaan pois kaupungista tai irtisanomaan työntekijöitään.

Matalia palkkoja pidetään nyt talouskasvun hidasteena

Yhdysvaltain liittovaltion lain mukainen minimipalkka on ollut vuodesta 2009 lähtien 7,25 dollaria tunnilta, eli alle 6,5 euroa. Järjestöt ovat pitäneet lähes mahdottomana saada sitä korotettua republikaanienemmistöisessä kongressissa. Presidentti Barack Obaman hallinto on kuitenkin painostanut kongressia hyväksymään korotuksen.

Vuonna 2013 Obama yritti saada läpi minimipalkan korotusta 9 dollariin. Tänä keväänä presidentti kuitenkin antoi tukensa kahden demokraattien kongressiedustajan lakiehdotukselle, jossa minimipalkkaa nostettaisiin 12 dollariin vuoteen 2020 mennessä. Korotus saattaisi tarkoittaa palkan nousua jopa neljäsosalle työvoimasta, eli lähes 40 miljoonalle ihmiselle.

Myös useat osavaltiot ovat suunnittelemassa vastaavanlaisia korotuksia. Korotuksiin on vaikuttamassa myös vahvistuva käsitys siitä, että alhaiset palkat hidastavat maan talouskasvua.

Yleinen mielipide Yhdysvalloissa on vähitellen kääntynyt minimipalkan nostamisen puolelle, ja eräässä tämän vuoden tammikuussa tehdyssä tutkimuksessa kolme neljästä kyselyyn vastanneesta kannatti minimipalkan nostoa yli 12 dollariin. Myös republikaaneja kannattaneista vastaajista enemmistö, eli 53 prosenttia kannatti nostoa.

Minimipalkan nosto tarkoittaisi suurempia ansioita useille matalapalkka-aloille, kuten kauppojen, ravintoloiden ja terveydenhoidon aloille, joiden määrä maassa on kasvanut viime vuosina. Joidenkin arvioiden mukaan korotuksesta hyötyjien joukossa olisi jopa 10 miljoonaa vanhempaa, 21 miljoonaa naista ja 18 miljoonaa värillistä työntekijää.

Joidenkin arvioiden mukaan minimipalkkojen laajat paikalliset korotukset voivat myös ohjata ensi vuoden presidentinvaalien talouspoliittista keskustelua.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset