Järjestöt: Kerjäläisten seksuaalinen häirintä yleistä Tukholmassa – "Sitä tapahtuu lähes päivittäin"

Romanikerjäläisen mukaan hänelle tarjottiin 2 000 kruunua eli noin 215 euroa seksistä.

Ulkomaat

Kerjäläiset joutuvat usein seksuaalisen häirinnän kohteeksi Tukholmassa, järjestöt kertovat Ruotsin televisiossa (siirryt toiseen palveluun) (SVT) ja radiossa (siirryt toiseen palveluun) (SR).

– Sitä tapahtuu lähes päivittäin, eikä siihen ole helppo puuttua. He [kerjäläiset] häpeävät sitä, koska se on tabu, romanialaisten EU-siirtolaisten verkostossa työskentelevä Hans Caldaras sanoo SVT:ssä.

Alina, jonka nimi on oikeasti jotakin muuta, oli Tukholmassa ensimmäistä päivää ja kerjäsi rahaa ruokakaupan ulkopuolella.

– Luokseni tuli mies, joka sanoi, että hän antaa minulle 2 000 kruunua, jos menen hänen mukaansa. Sanoin, että en halua ja soitan poliisille, jos hän ei jätä minua rauhaan, Alina kertoo SVT:ssä.

– Se tuntui todella pahalta. Tulin Ruotsiin saadakseni vähän rahaa, en tavatakseni muita miehiä. Minulla on jo mies.

– He luulevat, että meillä ei ole yhtään rahaa ja teemme mitä tahansa rahasta. Mutta se ei ole totta, Alina sanoo.

Järjestöjen mukaan myös mieskerjäläisiä häiritään seksuaalisesti. Hans Caldarasin mukaan parikymppiset nuoret naiset tekevät kerjäläisille seksuaalisia ehdotuksia ja tarjoavat rahaa seksistä.

– On häpeällistä, että maassamme on ihmisiä, jotka epäinhimillistävät muita ihmisiä ja luulevat, että he voivat tehdä näille mitä tahansa, Caldaras sanoo.