Venäjän verkossa: Suomi – Venäjän paras ystävä

Suomi on Brysselissä ajanut läpi päätöksen, jonka mukaan Karjalaan annetaan EU:n avustuksia 22 miljoonaa euroa. "Pakoteoloissakin suomalaiset ovat onnistuneet puristamaan meille aika mukavat rahat. Heidän ansiostaan saamme tällaisia lahjoja." Näin tyytyväisyyttään hyrisee Karjalan keisari Aleksander Hudilainen.

Venäjän verkossa
Suomi Venäjän mediassa.
Leena Luotio / Yle Uutisgrafiikka

Venäjän median poikkeuksellinen mielenkiinto Suomea kohtaan jatkui toukokuussa. Kirjoittelun sävyssä oli tosin tapahtunut muutos. Kun SDP:n ja kokoomuksen Nato-myönteinen juntta oli vaaleissa saanut kansan tuomion ja syrjäytetty hallituksen johdosta, asiat olivat alkaneet Venäjän median silmissä luistaa oikeaan suuntaan.

”Venäjän osapuolen tulee nyt olemaan helpompaa sopia asioista suomalaisten kanssa”, riemuitsi Pietarin valtionyliopiston tutkija Dmitri Lanko. Mielikuvaa Suomesta Kremlin kilttinä hännänheiluttajana vahvisti myös median käyttämä suomalainen asiantuntija.

Kun uusi hallitus oli Suomessa nimitetty, Venäjän hallituksen lehden nettisivustolla nimityksiä kuvailtiin näin: ”Suomen uusi pääministeri tunnetaan käytännön ihmisenä, joka on suuntautunut Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden kehittämiseen. Hän on antanut lausuntoja, joiden mukaan Venäjän vastaiset pakotteet ovat tuottaneet tuntuvaa vahinkoa Suomen elinkeinoelämälle. Tiedossa on, että Sipilä on Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan... Ulkoministeriön johtoon nousee tunnettu euroskeptikko.”

Totuuden torvi

Ainoa suomalainen asiantuntija, jota Venäjän media käytti kuvaamaan Suomen uuden hallituksen johtohenkilöitä ja heidän keskinäisiä suhteitaan, oli dosentti Johan Bäckman.

Mitä Venäjän kansa sitten on saanut hänen kauttaan tietää?

Sen, että Suomen todellinen johtaja on Timo Soini. Hän on tunnettu ja karismaattinen poliitikko, joka on koko elämänsä ollut politiikassa. Uusi pääministeri Sipilä taas ei ole poliitikkona kokenut. Näin ollen Soini johtaa karismallaan Suomea, ja hänestä tulee Suomen seuraava presidentti.

Venäjään perussuomalaiset suhtautuvat myötäsukaisesti. Puolueen edustajat ovat ehdottaneet liittymistä Venäjään tai Euraasian liittoon tai puolustusliiton solmimista Venäjän kanssa. Perussuomalaisten kansanedustaja kirjoitti blogiinsa siitä, miten Venäjän imperiumissa Suomi oli itsenäisempi kuin Euroopan unionissa.

Tunnetusti homokammoisille venäläisille on myös luvattu, ettei presidentin jo allekirjoittama laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta astu voimaan.

Kielipolitiikkaa

Myös kielipolitiikassa tapahtuu täyskäännös. Asiasta kertoi Ekspert kesäkuun ensimmäisenä: ”Suomen kouluista on poistettu ruotsin kielen pakollinen opiskelu vieraana kielenä. Eduskunta, jossa perussuomalaiset nyt ovat vallitsevana puolueena, on äänten enemmistöllä kannattanut lakia, jolla paikallisviranomaisille annetaan oikeus valita vieras kieli koulujen ohjelmaan. Eräillä alueilla, erityisesti maan itäisissä osissa, viranomaiset vaihtavat ruotsin kielen venäjään.”

Mutta mikään toinen yksittäinen asia ei Venäjän mediassa aiheuttanut niin suurta riemua kuin se, että vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala oli vihdoin saanut ansionsa mukaan. Asiaa käsitelleissä uutisissa korostettiin, ettei yksikään suomalainen poliitikko ole tuominnut Venäjän mustaa listaa.

Hautala jäi yksin

Ilmiön taustoja huonommin tunteville venäläisille dosentti Bäckman selosti asiaa näin: ”Suomen valtionpäämies ei ole sanonut ainuttakaan kielteistä sanaa EU-listauksesta, vaan päinvastoin... uusi ulkoministeri Timo Soini on hänkin hyväksynyt nämä Venäjän EU-kansalaisiin kohdistamat toimet... nämä herrat eivät ole lausuneet sanaakaan Heidi Hautalan, ainoan mustalla listalla olevan Suomen kansalaisen, puolustukseksi. Päinvastoin, heitä ikään kuin miellyttää se, että Hautalaa, joka on järjestänyt Suomelle paljon ongelmia omalla russofobiallaan, on viimeinkin vähän rangaistu.”

Tämän pyörityksen alle asialliset argumentit ja järjen ääni hukkuvat tyystin. Kyllä Tassin Nina Burmistrova ihan oikein kertoi, että Suomen poliittinen linja suhteessa Venäjään ja pakotteisiin pysyy muuttumattomana ja että Suomen johto on huolissaan Ukrainan itäosissa jatkuvista sotatoimista ja käytännössä päivittäisistä tulitaukorikkomuksista.

Sopimukset on rikottu

Pietarin Eurooppa-yliopiston taloustieteen professori Dmitri Travin puolestaan muistutti ETYK:issä annetuista lupauksista ja sanoi, että ”olemme rikkoneet sopimuksia, jotka edellyttävät normaalia, sivistynyttä kanssakäymistä. Putin ei tule palauttamaan Krimiä, ja minunkin on vaikea kuvitella, miten hän voisi sen tehdä. Kuitenkin, jos me emme palauta Krimiä, niin he eivät tule tekemään sovintoa meidän kanssamme.”

Toivottavasti tilanne ei kehity siten kuin itsenäistä toimituksellista linjaa noudattava uutistoimisto Rosbalt ennakoi haastatellessaan Aleksanteri-instituutin tutkijaa Hanna Smithiä, joka arveli, että Venäjä saattaa valmistella uutta hyökkäystä Donbassin alueella.

Näin hän selitti arvion taustaa: ”Separatistit ovat ottaneet hallintaansa noin 60 prosenttia Luhanskin ja Donetskin alueiden pinta-alasta. Tämä on heille ongelma, koska Ukrainan federaatiomallin kannalta keskeisimmät alueet eivät vielä ole heidän valvonnassaan. Kaikki tämä viittaa siihen, että uuden sotilaallisen konfliktin alkaminen on mahdollista”, Smith totesi.

Vaikka siis olot Suomessa ovat hallituksen vaihdoksen myötä Venäjän median silmissä kohentuneet, kaikki asiat eivät toki vielä ole kunnossa. Kun uutta lasten huostaanottotapausta ei toukokuussa saatu aikaiseksi, katseet käännettiin vaihteeksi lastensuojeluviranomaisista maahanmuuttoviranomaisiin.

Yhdysvaltain määräyksestä

Hekin kuvittelevat, että heillä on oikeus soveltaa Suomen lakeja myös Venäjän kansalaisiin. Päätös palauttaa separatistien hallitsemalta alueelta Itä-Ukrainasta paenneita ihmisiä turvallisempiin oloihin, Kiovan hallituksen valvomille alueille, nostatti Venäjän televisiossa myrskyn, jollaista ei ole nähty aikoihin.

Sen keskipisteessä oli äiti seitsenvuotiaine poikineen – ja yksityiskohdat journalistiselta kannalta niin ällöttäviä, etten viitsi niitä lähteä edes kuvailemaan.

Olennaista oli jokaisessa ohjelmassa toistettu väite, jonka mukaan kaikki päätökset tehtiin Suomessa Yhdysvaltain määräyksestä.

Näin olivat asiat tänään. Venäjän verkossa jälleen parin kuukauden kuluttua, perjantaina, elokuun 7. päivänä.

Jarmo Mäkelä