Strobe Talbott – toimittajasta Clintonin Venäjä-tuntija

Pitkän toimittajauran jälkeen Strobe Talbott pääsi näköalapaikalle Bill Clintonin hallintoon, varaulkoministeriksi. Venäjä-tuntija Talbottin arvio nyky-Venäjän hallinnosta ei ole mairitteleva.

Ulkomaat
Strobe Talbott.
Strobe Talbott.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Strobe Talbott (Nelson Strobridge "Strobe" Talbott III, s. 1946) varttui Ohion osavaltiossa Clevelandissa ja unelmoi aluksi sekä lentäjän että lääkärin urasta. Lääketieteestä hän kiinnostui seuraamalla setänsä työskentelyä.

– Paranin tästä haaveesta opiskeltuani kaksi viikkoa orgaanista kemiaa ensimmäisenä opiskeluvuotenani Yalen yliopistossa, Talbott naurahtaa tammikuussa julkaistussa podcast-ohjelmassa (siirryt toiseen palveluun).

Lentäjän ura oli kaatunut aiemmin lentopelkoon. Oma polku löytyi journalismista itse asiassa jo ennen yliopisto-opiskeluja.

– Pidin kirjoittamisesta ja lukemisesta. Ajattelin, että saisin journalismista elämiseen riittävän palkan ja mahdollisuuden jatkaa opiskelua.

Talbott työskenteli 21 vuotta arvostetussa Time-lehdessä, jossa hän raportoi muiden muassa Itä-Euroopan asioista.

"Länsi ja Venäjä voivat pelata yhteen"

Itä-Eurooppa ja erityisesti Venäjä, entinen Neuvostoliitto, ovat kiinnostaneet Talbottia läpi elämän. Venäjä-tuntemus auttoi myös uralla: Bill Clinton kutsui hänet varaulkoministeriksi. Ministerin taival osui vuosiin 1994–2001.

Kesän 1999 tapahtumat Kosovossa ovat Talbotin mukaan osoitus siitä, että idän ja lännen – Venäjän ja Yhdysvaltain – välit ovat joskus olleet toisenlaiset.

– Kun tuli ajankohtaiseksi pakottaa (Jugoslavian presidentti Slobodan) Milosevic hyväksymään rauhansopimus, joka velvoittaisi hänet vetämään joukkonsa Kosovosta, Venäjä liittyi jälleen diplomatian rinkiin.

Talbott viittaa itsensä, presidentti Martti Ahtisaaren ja Venäjän erityislähettiläs Viktor Tšernomyrdin alkukesällä 1999 neuvottelemaan sopimukseen, jolla Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic saatiin vetämään serbijoukot pois Kosovosta ja Nato lopettamaan pommitukset Jugoslaviassa.

– Tämä on täydellinen esimerkki siitä, miten länsi ja Venäjä voivat pelata yhteen.

Ministeriuransa vaiheita Talbott avaa vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassaan the Russia Hand. Arvio Venäjän nykyisestä presidentistä on karu.

– Monimutkaisten, menneisyydestä ammentavien syiden takia Putin tehnyt itsestään Venäjän kokemien vääryyksien esitaistelijan. Venäjä kokee, että länsi jatkuvasti kiusaa ja hyötyy siitä, mikä mielestäni on hyvin vainoharhaista historian kertomusta, Talbott sanoo.

Viime vuodet Strobe Talbott on työskennellyt Washingtonissa sijaitsevan Brookings-instituutin johtajana – ja kirjoittanut kirjan ilmastonmuutoksesta.