Työryhmästä nousi tasa-arvokiista – kaikki jäsenet miehiä

Kouvolan kaupunginhallituksen toukokuussa asettamasta taloustyöryhmästä ei löydy yhtään naista. Työryhmän kokoonpanosta on tehty oikaisuvaatimus, jossa vaaditaan työryhmän pistämistä uusiksi.

Kotimaa
Kouvolan kaupungintalo.
Juha Korhonen / Yle

Kouvolan kaupunginhallituksen toukokuussa asettamasta taloustyöryhmästä on noussut tasa-arvokiista. Työryhmässä on viisi luottamushenkilöä ja yksi virkamies. Kaikki nimitetyt ovat miehiä.

Työryhmään valittiin valtuutetut Jari Larikka (kok.), Jukka Nyberg (sd.), Anssi Tähtinen (muut), Kimmo Jokiranta (kesk.) ja Sakari Viinikainen (sit.). Kaupungin virkamiehistä mukana on talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell.

Taloustyöryhmän kokoonpanosta on tehty oikaisuvaatimus. Vaatimuksen tekijän mukaan kaupunginhallituksen päätös on kumottava, koska taloustyöryhmän kokoonpano on tasa-arvolain vastainen. Kuntalain mukaan kunnan kaikissa toimielimissä on oltava kummankin sukupuolen edustajia vähintään 40 prosenttia. Kouvolan hallintojohtajan Jari Niemelän mukaan työryhmää ei ole tarvetta muuttaa, koska taloustyöryhmä ei ole kuntalain tarkoittama toimielin. Oikaisuvaatimusta perustellaan myös sillä, että kaupungin on tasa-arvolain mukaan kaikissa toimissa edistettävä sukupuolten välistä tasa-arvoa. Oikaisuvaatimusta käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina.

Äijävalta luottamuselimissä on noussut esiin (siirryt toiseen palveluun) Kouvolassa. Kouvolan Sanomat on laskenut, että kolmentoista lautakunnan, jaoston ja johtokunnan puheenjohtajasta yhdeksän on miehiä. Naisille jää siis neljä puheenjohtajuutta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Larikka puolustautuu kertomalla, että työryhmään oli ehdolla yksi naisjäsen. Larikan mukaan tämä joutui kuitenkin kieltäytymään työryhmän jäsenyydestä työesteiden vuoksi. Larikan mukaan kyseessä ei ole mikään kouvolalainen ilmiö.

– Ympäri Suomea on samanlaisia ongelmia. Naisia on vaikeampi saada ehdolle kuntavaaleihin. Se alkaa näkyä lopputuloksessakin kun ruvetaan vaikka tällaisia työryhmiä perustamaan, Larikka toteaa.