E-urheilulla staraksi – verkkopelaajat haaveilevat ammattilaisuudesta ja miljoonista

Verkkopelitapahtumat eli lanit kokoavat edelleen suuren määrän pelaajia yhteen. Peliturnauksissa liikkuu maailmalla isot rahat, jopa miljoonia. Suomessa monet nuoret haaveilevat ammattilaisurasta e-urheilijana.

viihde
Assembly Summer 2014.
Jaakko Ojalehto / Yle

Lanien eli verkkopelitapahtumien yksi suosikeista on vuodesta toiseen Counter-Strike. Turnauksiin sen rinnalle on noussut muu muassa korttipeli Heartstone.

Ahkerimmat pelaajat rakentavat ja vaihtavat usein tietokoneita. Esimerkiksi hyvän näytönohjaimen sanotaan olevan elinehto, kun tarvitaan nopeita reaktioita ja menestyminen pelissä riippuu siitä. Monet pelaajat mainitsevat tehokkuuden olevan tietokoneen tärkein ominaisuus.

Esimerkiksi mikkeliläinen Teemu Koponen on yksi pelaajista, joka vaihtaa konetta tiuhaan ja käyttää nelinumeroisen summan rahaa pelivälineeseen.

Teemu Koponen.
Mikkeliläinen Teemu Koponen.

Counter-Strike-turnauksissa palkintorahoja voi olla jaossa jopa miljoonia.

Pienistä laneista nousee suomalaisia ammattilaisia eli e-urheilijoita. Ammattilaiseksi sanotaan pelaajaa, joka hankkii elantonsa pelaamalla. Esimerkiksi Etelä-Koreassa ammattilaispelaajat ovat kuin rocktähtiä.

Heidän joukkoonsa mielii mikkeliläinen Joonas Närvänen.

Joona Närvänen.
Mikkeliläinen Joona Närvänen.

Ammattilaiset harjoittelevat päivän aikana useita tunteja. Monet harrastajat käyttävät aikaa pelaamiseen myös tunteja.

Toisinaan nuoret joutuvat perustelemaan pelaamistaan vanhemmille. Joensuulainen Milla Puhakka kertoo, että vanhemmat ovat hiljalleen ymmärtäneet hänen harrastuksensa tärkeyden.

Milla Puhakka.
Joensuulainen Milla Puhakka.

Monet pelialan yritykset toivovat, että heidän peleillään olisi ammattipelaajia.

– Toivottavasti me pääsemme myös kontribioimaan. Olisi mahtavaa, jos joku saisi tienestinsä meidän peleistä, Suomen vanhimman pelitalon Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen toivoo.

Monet pelaajat sanovat tämän kesän kuumimman suomalaisen nimen olevan Aleksi Jalli. "Allu" siirtyi edustamaan ruotsalaista Ninjas in Pyjamas -joukkuetta, joka lukeutuu maailman parhaisiin Counter-Strike-tiimiin.

Yksi maailman suurimmista tietokonefestivaaleista on Assembly, joka järjestetään Helsingin messukeskuksella 30.7.–2.8.2015. Yle näyttää Assembly Summerin Counter-Strike-finaalit TV2:lla suorana.

Yle näyttää pelejä myös Areenassa. Lisätietoa saat Ylen e-urheilun sivuilta.