Psykologi: Pelaaminen vastaa moniin tarpeisiin – silti pitää rajoittaa

Monessa perheessä kamppaillaan lasten ruutuajan ja pelaamisen kanssa. Psykologi Tarja Salokoski sanoo, että pelaamista on syytäkin rajoittaa.

viihde
Mobiilipeli tablettitietokoneessa.
Antti Seppälä / Yle

Kiistat tietokone- ja mobiilipelaamisesta ovat monen perheen arkea. Kesällä vapaa-aikaa on enemmän, ja pelaaminen lisääntyy.

– Toki se on sallittua, että lomalla saa pelata ja tehdä mukavia asioita. On kuitenkin tärkeää, että tietty tasapaino säilyy pelaamisen ja muun tekemisen välillä. Pitää olla muitakin kiinnostuksen kohteita, ulkoilua tai lukemista esimerkiksi, sanoo psykologi Tarja Salokoski.

Psykologin suurin huoli ei kuitenkaan ole lapsissa vaan nuorissa aikuisissa.

Pelaaminen koetaan mielekkääksi ja palkitsevaksi.

Tarja Salokoski

– Nuorissa aikuisissa on sellaisia, jotka ovat syrjäytymisriskissä, ja pelaaminen koetaan mielekkääksi ja palkitsevaksi. Siinähän ei ole ongelmaa, mutta siinä on, että koetaan ettei yhteiskunta tarjoa mitään, ei ole mitään muita mielenkiinnon kohteita. Elämä kapeutuu, Salokoski sanoo.

– Pelaaminenhan ei aiheuta syrjäytymistä. Mutta koska pelaaminen on vetovoimaista ja palkitsevaa, motivaatio lähteä hakemaan paikkaansa maailmassa voi laskea, hän jatkaa.

Pelaaminen vastaa tarpeisiin

Hyvin tehdyt pelit voivat olla erittäin koukuttavia. Kun yhden pelin tavoitteista saa täyteen, seuraava häämöttää jo tavoitettavissa. Pelit vastaavatkin moniin ihmisen tarpeisiin.

– Ne ovat haastavia, niissä saa luoda ja kehittää, ne vastaavat moniin tunnetarpeisiin. Pelit voivat olla myös ympäri maailmaa levittäytynyt sosiaalinen verkosto, Salokoski sanoo.

Pelit ovat usein myös useammalle aistille suunnattuja, ja niiden maailmoihin on helppo uppoutua ja unohtaa huolet ja ongelmat.

Vanhemmat kilpailevat vetovoimaisen maailman kanssa

Vanhemmat ovat pelirajoitusten kanssa vastakkain vaikean ongelman kanssa: pelaaminen on niin kivaa.

Turha usuttaa pelaamaan korista, jos lapsi ei itse ole siitä yhtään innostunut.

Tarja Salokoski.

– Viihdyttävyydessä ei oikein voi kilpailla. Tappio tulee myös siinä, jos muut vaihtoehdot lähtevät aikuisista tai asiantuntijoista. Turha usuttaa pelaamaan korista, jos lapsi ei itse ole siitä yhtään innostunut, Salokoski linjaa.

Joskus vaihtoehtojen löytäminen voi olla vaikeaa.

– Vanhempien pitää olla etsinnässä vähän apunakin, mutta rajojen asettaminen kuuluu vanhemmuuteen. Munakellolla aikaa ei kannata ryhtyä mittaamaan, on erittäin turhauttavaa joutua lopettamaan kesken pelin, Salokoski linjaa.

Kännykän ottaminen ei ole hyvä rangaistus

Pelaamisen tai ruutuajan rajoituksia käytetään myös rangaistuksina tai seuraamuksina.

– Jos rajoitus liittyy esimerkiksi velvollisuuksiin ja vapaa aikaan, se on aivan hyvä. Jos lapsen tulee vaikkapa siivota oma huoneensa, eikä hän ole sitä tehnyt, niin hänellä ei ole sitten oikeutta käyttää aikaa pelaamiseenkaan. Se on aivan ymmärrettävä rangaistus, sanoo Salokoski.

Sen sijaan kännykän poisottamista Salokoski ei näe hyvänä.

– En suosittele sitä yleisenä rangaistuksena. Jos kännykkä otetaan pois, sen pitäisi liittyä puhelimen käyttöön jollain lailla, hän sanoo.

Lapset ja nuoret eivät kerro esimerkiksi nettikiusaamisesta tai arveluttavista viesteistä vanhemmilleen, jos uhkana on puhelimen menettäminen.

Se on niin kova rangaistus, että nuori ei jaa huoliaan.

Tarja Salokoski

– Kaveriverkostot ovat sosiaalisessa mediassa. Se on niin kova rangaistus, että nuori ei jaa huoliaan, jos tällainen uhka on olemassa. Näen sen työssäni. On voinut tapahtua hyvinkin hankalia asioita, joista nuori ei ole kertonut. Perustelu on se, että sen jälkeen en enää pääse, Salokoski sanoo.

Tarja Salokoskea haastatteli Titta Puurunen.