Sandvikin Tampereen tehdas säästyi väen vähennyksiltä

Kansainvälisen konepajajätti Sandvikin tehostamissuunnitelma sekä tuo töitä Tampereelle että siirtää niitä Tampereelta Kiinaan.

talous
Sandvik Oy Tampereella
Jan Hynnä / Yle

Kaivoslaitteita valmistavan Sandvikin Tampereen tehdas välttyy väen vähennyksiltä. Yt-neuvottelujen tuloksena Sandvik sulkee tehtaansa Turussa ja tarjoaa osalle Turun työntekijöistä töitä muualta, lähinnä Tampereelta. Siirtymismahdollisuuden saa noin 140 henkilöä. Osa Tampereen nykyisistä tuotemalleista kootaan tulevaisuudessa Kiinassa.

Sandvikin Suomen maajohtaja Arto Karjalainen sanoo, että muutosten vaikutusta Tampereen henkiilöstömäärään ei vielä voi kertoa tarkasti.

– Me tietysti toivomme, että mahdollisimman moni ihminen hyväksyisi tällaisen siirtymismahdollisuuden. Tuotesiirtoja Turusta Tampereen, Kiinan ja Yhdysvaltain tehtaille ryhdytään tekemään välittömästi. Tuotesiirrot pitäisi saada valmiiksi vuoden 2016 kesäkuun loppuun mennessä.

– Toivomme, että henkilöstösiirrot saataisiin hoidettua loppuun mahdollisimman nopeasti.

Tampereen pääluottamusmies jakaa turkulaisten tuskan

Sandvikin Tampereen tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Antti Salonen pitää Turun tehtaan lopettamista äärimmäisen valitettavana.

– Osalle Turun tehtaan työntekijöistä on tarjottu mahdollisuutta siirtyä Tampereelle, mutta se, kuinka ihmistä todellisuudessa pystyy muuttamaan, jää nähtäväksi.

Pääluottamusmiestä harmittaa myös se, että osa nykyisin Tampereella koottavista tuotemalleista siirtyy kokoonpantavaksi Kiinan tehtaalle.

– Töiden siirtäminen Kiinaan on maamme työllisyystilanteenkin takia valitettavaa.

– Kyllä Suomessa tarvittaisiin kaikkea sitäkin työtä, mikä nyt siirtyy muualle.

Sandvik työllistää Tampereella 950 henkilöä tuotekehityksen osaamiskeskuksessa ja koekaivoksessa.