Kreikan ero eurosta on lähempänä kuin koskaan aiemmin

Euroopan ja Aasian pörssit ovat laskeneet maanantaina Kreikan ja lainoittajien tuloksettomina päätyneiden neuvottelujen jälkimainingeissa.

talous
Kreikan-lippuja ja muuta tavaraa myynnissä Ateenassa euron-kaupassa toukokuussa 2015.
Kreikan-lippuja ja muuta tavaraa myynnissä Ateenassa euron-kaupassa toukokuussa 2015.Orestis Panagiotou / EPA

Euroopan unioni on maanantaina painostanut Kreikkaa, jotta maa pääsisi sopimukseen lainoittajiensa kanssa. Euroopan komission mukaan Kreikka on suostunut noudattamaan velkojien vaatimia budjettitavoitteita tälle vuodelle, mutta komissio suhtautuu silti epäilevästi maksuvaikeuksista kärsivän maan lupauksiin.

Kreikan, Euroopan unionin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n neuvotteluissa Brysselissä ei päästy kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun viikonloppuna. Ennen kuin osapuolet istuivat pöydän ääreen, kaikki olivat sitä mieltä, että viikonlopun neuvottelut ovat viimeinen mahdollisuus hieroa sopu Kreikan ja lainoittajien välille.

Espanjan ulkoministerin José Manuel García-Margallon mukaan neuvotteluiden kariutumisen myötä on olemassa todellinen riski, että Kreikka eroaa euroalueesta.

– On todella mahdollista, että Kreikka lähtee, mikä ei olisi hyväksi Euroopalle eikä varsinkaan kreikkalaisille, García-Margallon toteaa.

Erimielisyydet säilyvät tapaamisesta toiseen

Kreikan ja lainoittajien välillä on edelleen eripuraa siitä, mitä Kreikan tulisi jatkossa tehdä taloutensa tasapainottamiseksi. EU ja IMF ovat vaatineet Kreikalta muun muassa ylijäämäistä budjettia tälle vuodelle. Lainoittajat ovat huolissaan, että Kreikka kuluttaa jälleen enemmän kuin tienaa, mikäli maan budjettitavoitteita ei ole tarkasti määritelty.

Kreikka taas ei halua leikata taloutensa menoja yhtä paljon kuin mitä sen velkojat ovat vaatineet. Maa on kritisoinut lainoittajia liian kovista vaatimuksista. Maan pääministeri Alexis Tsiprasin mukaan Kreikka aikoo "odottaa kärsivällisesti", kunnes IMF ja EU esittävät "realistisempia" vaihtoehtoja.

Pelko näkyy pörsseissä

Sekä Euroopan että Aasian pörssit ovat laskeneet maanantaina Kreikka-neuvottelujen pattitilanteen takia. Jyrkimmin alamäkeen ovat liukuneet pankkien osakekurssit. Myös euron arvo suhteessa dollariin on heikentynyt.

Viikonlopun neuvottelujen kariutuminen on lisännyt pelkoja, että Kreikalla ei ole pian muuta mahdollisuutta kuin erota euroalueesta.

Maksuvaikeuksista kärsivän Kreikan pitäisi maksaa kesäkuun lopussa 1,6 miljardin euron lainaerä IMF:lle ja 3,4 miljardin erä Euroopan keskuspankille heinäkuun 20. päivä.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, Yle Uutiset