Transtech kärkenä Tampereen raitiovaunujen tarjouskilpailuun

Tampere pyytää allianssitarjousta vaunuista viideltä yhtiöltä, joista listaa kotimaisen Transtechin lähtövaiheessa vahvimmaksi. Transtechilla iloitaan pisteistä, mutta tiedetään samalla, että mahdollinen tilaus näkyisi työnä aikaisintaan kahden vuoden päästä.

Kotimaa
Transtechin uusi raitiovaunu Saksassa.
Helsingin uusi raitiovaunu -Facebook-sivu

Transtechin tehtaalla Kajaanin Otanmäessä iloitaan siitä, että kiskokalustotehtaan osaamista arvostetaan. Tampere on pisteyttänyt Transtechin ykköseksi niiden viiden yhtiön joukossa, joilta pyydetään tarjousta raitiovaunuista. Transtechin toimitusjohtaja Markku Blomberg myhäilee, mutta muistuttaa, että pisteytys ei takaa töitä.

– Jos olemme ykkösenä edelleen, kun varsinainen päätös tehdään raitiotien allianssiurakasta ensi vuonna, silloin voi laskeskella töitä. Töiden alkamiseen tuosta vaiheesta menee kuitenkin vielä kaksi vuotta.

Vaikka Tampereella päädyttäisiin kainuulaiseen vaihtoehtoon, se ei näy tehtaan nykytilassa.

– Meillä on tällä hetkellä 84 työntekijää lomautettuna, ja syksyn tilanne on arvoitus. Toisaalta lomautettuja on vähemmän kuin aiemmin arvioimme, ja konepajalla riittää työtä laskettua enemmän.

Uskomme myös pääsevämme tarjousvaiheeseen tänä vuonna Tampereen lisäksi yhdessä tai kahdessa kohteessa joko Pohjoismaissa tai saksankielisen Euroopan alueella.

Markku Blomberg

Transtech tähtää myös ulkomaille

Blombergin mukaan tämän hetken vaunutyöt tehdään kotimaan markkinoille.

– VR ja Helsingin raitiovaunut työllistävät. Uskomme myös pääsevämme tarjousvaiheeseen tänä vuonna Tampereen lisäksi yhdessä tai kahdessa kohteessa joko Pohjoismaissa tai saksankielisen Euroopan alueella.

Tampereen raitioliikenteeseen tarvitaan 23 raitiovaunua. Hankinta tulee sisältämään myös vaunujen kunnossapitosopimuksen sekä kunnossapidon ja mahdollisten kolarivaurioiden varalta hankittavat varavaunut.