Yksityissairaala on saamassa seuraa Tampellan entiseen pellavatehtaaseen

Viisi organisaatiota pohtii parhaillaan, muuttaako Tampereella entiseen pellavatehtaaseen remontoitaviin tiloihin. OP-ryhmä kertoi maanantaina tekevänsä samaan rakennukseen muun muassa vastaanottotiloja ja leikkaussaleja.

terveys
Tampella
Antti Eintola / Yle

Finanssiryhmä OP:n yksityissairaala on saamassa seuraa entiseen pellavatehtaaseen Tampereen keskustassa. Pirkanmaan liitto, Tredea, Pirkanmaan jätehuolto, Tampereen kaupunkiseutu eli seutuhallitus ja Itämeri-instituutti pohtivat parhaillaan, lähtevätkö vuokralaisiksi kansallismaisemaan remontoitaviin toimistotiloihin.

Maakuntajohtaja Esa Halme kertoo, että viisi organisaatiota pyrkivät tekemään päätökset mahdollisimman pikaisesti, jopa viikon kuluessa. Tavoitteena on solmia aiesopimus ennen kesälomia.

Organisaatiot ovat selvittäneet eri vaihtoehtoja yhteisten toimitilojen löytämiseksi Tampereelta. Tavoitteena on toimitilat, joissa ne voisivat saavuttaa toiminnallisia ja taloudellisia synergiaetuja.

OP:n omistama sairaala avataan ensi kesänä Tampellan entisiin tiloihin Tammerkosken partaalle. Tiloihin tulee muun muassa kolme leikkaussalia, kolmisenkymmentä vastaanottohuonetta sekä oma kuntosali potilaiden kuntouttamista varten.

Kaksi kerrosta täyttävässä sairaalassa avioidaan käyvän 40 000–50 000 asiakasta vuodessa.