Kveeneillä yhä rakkaita siteitä Tornionlaaksoon

Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtaja Trygg Jakola toivoo, että Norjan valtio suostuu kauniiden puheiden lisäksi antamaan rahaa kveenikulttuurin ja kielen hengissä pitämiseen. Myös Tornionlaakson meänkieliset tukevat kveenejä, jotka ovat Tornionjokilaaksosta ja muualta Lapista Pohjois-Norjaan muuttaneiden jälkeläisiä. Moni kveeni pitää yhä yhteyttä sukulaisiinsa Suomessa, ja myös Jakolalle Tornionjokilaakso on rakas paikka.

kulttuuri
Ruijan kaiku sanomalehti kveeni kieli norja meänkieli
Sanomalehti Ruijan Kaiku kirjoittaa norjaksi ja kveeniksi. Jenni Leukumaavaara / Yle
Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtaja Trygg Jakola
Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtaja Trygg Jakola esitelmöi kveenien Paaskiviikolla Raisissa kesäkuun puolivälissä. Haastattelu ja kuva: Jenni Leukumaavaara / Yle
Ruijan kaiku sanomalehti kveeni kieli norja meänkieli
Sanomalehti Ruijan Kaiku kirjoittaa norjaksi ja kveeniksi. Jenni Leukumaavaara / Yle

Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtajalla Trygg Jakolalla on toinen jalka vahvasti Tornionlaaksossa ja Suomen Lapissa, sillä neljästä isovanhemmasta kolme on siellä syntynyt.

– Isoäitini, tyttönimeltään Enbuska, tuli Suomen Pellosta Norjan Annijoelle 1860-luvulla ja meni naimissiin Ruottin Kukkolankoskelta kotoisin olevan Karl Harilan kanssa. Isäni suku on tullut Sodankylästä Annijoelle.

Jakolan isovanhemmat olivat osa isoa joukkoa, joka lähti nälkää pakoon ja vauraampaa elämää etsimään Jäämeren rannikolle 1700- ja 1800-luvuilla.

Jakola itse on syntynyt Annijoella, käynyt Etelä-Norjassa opiskelemassa ja palannut pohjoiseen. Nyt hän toimii Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtajana. Kveeniliitto ajaa kveenien asiaa niin kielen, kulttuurin kuin elinkeinojenkin osalta.

Kveenien kulttuuritapahtumassa Paaskiviikolla kesäkuun puolivälissä luennoinnut Jakola sanoo, että kveenin kieli on kriittisessä tilassa. Puhujia on arviolta 2 000, ja suurin osa heistä on jo reilusti eläkeiässä. Kieltä yritetään elvyttää esimerkiksi sähköisen sanakirjan avulla.

Jakolan mukaan Norjan valtio suhtautuu kveeneihin periaatteessa myönteisesti, mutta:

– Se ei auta, että vain puhuthan kauhniisti. Pitäis tehäkki, ettei kieli katoa. Me tarvima rahhaa ja nuoria puhujia, Jakola sanoo.

– Nuoremmat eivät ole opiskelleet tai oppinheet kieltä koulussa. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan kveenin kieli kuolee, jos nyt ei tartuta toihmeen.

Vanhemmat eivät halunneet opettaa kieltä

Moni kveeni on kadottanut kielensä, ja niin olisi voinut käydä Jakolallekin. Vanhemmat puhuivat kveeniä keskenään mutta eivät lapsilleen, koska eivät halunneet tilannetta, jossa lapset eivät osaisi kunnolla norjaa eikä kveeniä.

Norja myös harjoitti vuosikymmenien ajan kovaa norjalaistamispolitiikkaa, jossa kveenin ja saamen kielen puhumista ei katsottu hyvällä.

Moni vanhempi lopetti kveenin puhumisen, jotta lapsilla olisi helpompaa.

Jakola koki silti kielen tärkeäksi ja halusi sen oppia. Nyt hän sanoo ymmärtävänsä kveeniä ja suomea hyvin, mutta puhuminen on norjan ja kveenin sekamelskaa.

– Mutta ei se haittaa, jos grammatiikki ei aina mene oikein. Se on tärkeintä vain puhua ja puhua.

Nuorissakin kveenin puolustajia

Osa kveeninuorista on aktivoitunut puolustamaan isovanhempiensa kulttuuriperimää. Kveeninuorten järjestö on julkaissut esimerkiksi musiikkivideon (siirryt toiseen palveluun), jossa kerrotaan, että omista juurista saa ja voi olla ylpeä.

Jakola on iloinen siitä, että nuoret ovat aktivoituneet esimerkiksi kulttuurin saralla; on teatteria ja kouluvierailuja, joissa kveeninuoret ovat kertoneet kulttuuristaan. Jopa Pohjois-Norjassa tietämys kveeneistä on hataraa, ja nuorten kertoma tieto on otettu innolla vastaan.

Omaa taustaa näytetään monin tavoin. Kveeneillä on oma "kansallispukunsa", ja esimerkiksi Altan seudulla kveeninuoret pukeutuvat mustiin housuihin, joissa on valkoinen raita. Se viestittää omasta taustasta ja ylpeydestä omia juuria kohtaan.

Pontta kielen elpymiseen haetaan myös Suomen ja Ruotsin Tornionlaaksosta.

Kveeniliitto ja Svenska Tornedalingars Riksförbund (STR-T) tekevät yhteistyötä ja vierailuja puolin ja toisin. Elokuussa järjestetään Kiirunassa tapaaminen, jossa yhteistyön tiivistämistä pohditaan ja hiotaan.

Pelloon on päästävä

Jakolalle kveenin kieli ja kulttuuri ovat tärkeä osa identiteettiä.

– Haluan, että minun lastenlapsetki tietävät historiansa ja juurensa, siksiki sen takia on tärkeä tehä työtä.

Jakolalla on läheiset sukulaissuhteet Pelloon, Haaparantaan ja Pajalaan. Sukukokouksia pidetään vuoronperään Suomessa ja Norjassa.

Etenkin Pellossa hän haluaa käydä isovanhempiensa mailla.

– Se tuntuu hienolta ja tärkeältä käyä siinä isoäitin kotipihala ja ajatella, että täälä se on ollu lapsi, Jakola sanoo.