Duunari Jakomäestä: "Jakiksen maine on liioiteltu – täällä on samanlaista kuin muissakin lähiöissä"

Helsinkiläinen Esa Lappeteläinen aloitti rakennushommat 17-vuotiaana isänsä oppipoikana. "Jakikseen" hän muutti parikymppisenä ja on asunut siellä jo lähes 30 vuotta. Lappeteläisen mukaan Jakomäen maine on todellisuutta hurjempi - hänelle Jakomäki on pieni kylä.

Jakomäki
Kotini metropoli - Länsimäki

Pääty pub, lukee eräässä tienviitassa Jakomäkeen johtavalla Somerikkotiellä. Viitta osoittaa Kankaretietä ylämäkeen. Mäen päältä löytyy Pääty pub, pikkuinen baari, joka sijaitsee viisikerroksisen asuintalon alakerrassa – päädyssä totta kai.

Baarin terassilla istuu Esa Lappeteläinen, paikallinen rakennusmies, joka asuu kivenheiton päässä Pääty pubista Helsingin kaupungin vuokrataloissa.

– Tässä samassa talossa kuvattiin elokuva Nousukausi. Silloin remonttia ei ollut vielä tehty ja talot olivat ihan karmean näköisiä, harmaita elementtitaloja. Sellaisia mitä voi kuvitella, jos ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen tehty mitään, esittelee Lappeteläinen.

Talojen uudesta vaaleankeltaisesta ulkoasusta Lappeteläinen pitää. Häntä miellyttää niiden neutraalius; räikeät värit olisivat paha.

Baariporukka on perhe

Jos nyt olisi tavallinen arki-iltapäivä, Lappeteläinen joisi olutta. Rakennusmiehenä 17-vuotiaasta asti työskennellyt Lappeteläinen aloittaa normaalisti työt aamuseitsemältä ja kello neljältä työpäivä on ohi. Siis silloin, kun työtilanne on hyvä.

Työpäivän päätteeksi hän parkkeeraa työnantajansa kuorma-auton Pääty pubin edustalle, astelee sisään ja tilaa oluen. Joka päivä.

Joka päivä?

– Kyllä, juon täällä joka päivä oluen, joskus kaksi. Kauhean myöhään ei voi olla, koska aamulla on töitä, sanoo Lappeteläinen.

Helsingin kaupungin vuokrakerrostaloja Jakomäessä.
Jakomäen 1960-luvulla rakennetut kerrostalot on remontoitu lähes uuden veroisiksi. Harmaat elementtiseinät on korvattu vaaleankeltaisella tiiliverhoilulla.Antti Kolppo / Yle

Yksin asuvalle, eronneelle miehelle kantabaarin porukka on kuin perhe: kaikki tuntevat Pääty pubissa toisensa, tietävät toistensa asiat ja huolehtivat toisistaan. Aiemmin Pääty pubin väellä oli myös jalkapalloporukka, mutta viime vuosina pallon potkiminen on jäänyt.

Toki Esa Lappeteläisellä on myös perhe, neljä lasta, joista nuorin on 15-vuotias ja asuu vielä äitinsä kanssa Jakomäessä. Lapsenlapsia on kaksi, kolmas on tulossa. Heitä kaikkia Lappeteläinen tapaa säännöllisesti.

Jokaisen perheenjäsenen nimi on myös tatuoitu Lappeteläisen oikeaan olkavarteen. Myös vasemmasta käsivarresta löytyy tatuointi, kiinalainen kauriin pää.

– Muutin aikoinaan Jakomäkeen lasteni äidin takia, kun hän on täältä kotoisin. Sen jälkeen en ole nähnyt mitään syytä muuttaa poiskaan.

Esa Lappeteläinen
Esa Lappeteläinen viihtyy kantabaarissaan Pääty pubissa.Antti Kolppo / Yle
Pääty pub -baarin kesäterassi Jakomäessä.
Jakomäen Pääty pubin vakioasiakkaat tapaavat baarissa päivittäin.Antti Kolppo / Yle

Hurja maine

Helsinkiläissyntyinen Esa Lappeteläinen muutti tähän samaan, yhteensä 28 talon pihapiiriin parikymppisenä nuorena miehenä vuonna 1987. Lapsuutensa hän asui Maunulassa ja Kumpulassa, sitten kävi armeijan ja päätyi parikymppisenä Jakomäkeen.

Jakomäki eli "Jakis" tai toisinaan "Jakkari" on hänen mielestään hyvä paikka asua.

– Ihmisten reaktio on hirveän voimakas, kun sanon asuvani Jakomäessä. Ne menevät metrin taaksepäin, vieläkin! Olen nyt kolmekymmentä vuotta kuunnellut sitä. Maine ei vain häviä, Esa Lappeteläinen ihmettelee.

Lappeteläisen mukaan ainakin osa Jakomäen huonosta maineesta on median syytä.

– Kaikki mitä tapahtuu Hakunilassa tai Kontulassa pannaan usein lehtijutuissa Jakomäen syyksi, vaikka ne eivät ole lähelläkään. Jakomäki on oikeasti aika pieni alue, hän huomauttaa reilun 5000 asukkaan kaupunginosasta.

Sen keskus on vanha ostari, jossa Lappeteläinen käy muun muassa ruokakaupassa ja viikoittain lottoamassa.

Hän myös selvästi tuntee Jakomäestä paljon ihmisiä: kun lähdemme tutustumaan ostariin, tervehdyksiä huikkaillaan sieltä ja täältä.

– Myös toisen polven jakomäkeläisiä alkaa olla aika paljon. Tunnen täältä paljon ihmisiä, joiden vanhemmatkin tiedän. Kun katson tuonne terassille, siellä ei ole yhtään ihmistä, jota en tunne, Lappeteläinen sanoo ja osoittaa noin kymmenen hengen porukkaa ostarin baarin edustalla.

Jakomäen ostari
Jakomäen ostarille ovat sijoittuneet käytännössä lähes kaikki alueen palvelut.

Kun Lappeteläinen muistelee lapsuuttaan Maunulassa 1970-luvun alussa, esimerkiksi jengitappeluita siellä, hänen mukaansa Jakomäessä on ollut huomattavasti rauhallisempaa.

– Ei täällä ole vaarallista, ihan samanlainen lähiö tämä on kuin mikä tahansa. Toki voi olla jossakin joku rappu, jossa jotain yöbileitä vietetään. Mutta ei joka paikassa.

Peruskoulupohjalta töihin

Tilastojen valossa Jakomäki on koko pääkaupunkiseudun duunarivaltaisin alue. Jakomäen asukkaista peräti 40 prosentilla on vain perusasteen koulutus. Korkeakoulutettuja on vain neljä prosenttia.

Myös Esa Lappeteläinen on ponnistanut työelämään peruskoulupohjalta.

– En päässyt heti opiskelemaan sitä alaa jonka olisin halunnut, sähköasentajaksi, vaan jäi pari pistettä uupumaan. Faija sanoi, että et sä kyllä jää himaankaan makaamaan! 17-vuotispäivän jälkeen olin heti seuraavana päivänä töissä.

Ammatin Lappeteläinen oppi isältään, joka oli myös rakennusmies. Lappeteläinen tekee kaikkea mahdollista rakennustyötä: maalaa, rakentaa, laatoittaa, korjaa.

– Nyt kun olen näitä sotkuhommia tehnyt kolme vuosikymmentä, niin on joskus harmittanut. Pää olisi riittänyt lukea, mutta ei tullut koskaan yritettyä.

Anne Moilanen ja Esa Lappeteläinen
Jakomäen ostarilla toimittaja Anne Moilanen ja Esa Lappeteläinen.Antti Kolppo / Yle

Toisaalta töitä on riittänyt melko hyvin. Esa Lappeteläinen laskee, että hän on ollut työttömänä koko työurallaan korkeintaan pari vuotta, ja senkin lyhyissä pätkissä.

Ongelmana tahtoo kuitenkin olla, että töitä ei ole riittävästi. Viimeiset vuodet Lappeteläinen on työskennellyt viiden hengen pikkufirmassa. Työntekijöille maksetaan vain tehdyistä tunneista, keskimäärin 10–15 euron tuntipalkkaa.

Eli kyseessä on niin sanottu nollatuntisopimus?

– Kyllä. Viime talvi oli tosi vaikea. Muutoinkin ansiotaso on laskenut. 1990-luvun alkupuoli oli kulta-aikaa, kun puhutaan palkasta ja siitä mitä maksaa eläminen! Nyt ollaan ihan eri maapallosta. Kun 90-luvulla röökiaski maksoi viisi markkaa, tuntipalkka oli 70 markkaa tunnilta. Nyt aski maksaa kuusi euroa. Puolet tuntipalkasta menee röökiin.

Tupakkaa ketjussa polttavalla Esa Lappeteläisellä kuluukin, kaksi askia vihreää Bonusta päivässä.

Tyytyväinen mies

Kun Esa Lappeteläiseltä kysyy, onko hän tyytyväinen elämäänsä, vastaus on kyllä.

– En lähtisi itkemäänkään. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Välillä työpäivät ovat turhan pitkiä, välillä töitä ei ole ollenkaan. Sitä Lappeteläinen toivoo, että terveys kestäisi paremmin kuin hänen isällään, joka kuoli 58-vuotiaana.

– Isällä menivät keuhkot ja ranteet, hänellä oli kivikeuhko. Isä teki betonilattioita ja kaikkea muutakin ilman mitään suojia. Siihen aikaan, 50–70-luvuilla, ei ollut suojauksia.

Sen sijaan ammattiliiton jäsenyys, tarkemmin sanottuna Rakennusliiton jäsenkirja eli punainen kirja, vaadittiin jokaiselta. – Muuten ei päässyt töihin.

Lappeteläisellä on ollut pieniä rasitusvaivoja olkapäissä, mutta onneksi ei toistaiseksi mitään vakavampaa.

– Jatkan töitä niin kauan kuin kunto kestää. Tyypillisesti tässä työssä menevät selkä, olkapäät, ranteet tai polvet, varsinkin jos joutuu paljon konttaamaan. Selkä ei ole onneksi vielä mennyt, varmaan koska olen niin pieni.

Jakomäen-kierroksensa Lappeteläinen päättää Rutikalle tai Prutskille, kuten jotkut jakomäkeläiset uimalammikoita nimittävät.

Alueella ei ole virallista puistoa, vaan asukkaat ovat itse rakentaneet nuotiopaikkoja.
Paikallisten suosima uimapaikka Rutikka koostuu kirkkaista pohjavesilammista. Antti Kolppo / Yle

Rutikalla ei ole virallista puistoa, eikä sinne myöskään osoita mitään kylttiä. Paikka pitää tietää.

Tyyniä metsälampia on muutama, niillä on sellaisia nimiä kuin "etuplotti" ja "takaplotti". Asukkaat ovat itse rakentaneet niiden rantaan nuotiopaikkoja.

– Kävin täällä usein uimassa silloin, kun lapset olivat pieniä, mutta nyt en enää muutamaan vuoteen, Lappeteläinen kertoo ennen paluuta Pääty pubiin.

Kun haastattelu on ohi, hän pääsee ottamaan siellä päivittäisen oluensa.