Koe uusi yle.fi

Nyt sitä saa! Hämeenlinnassa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa viinitarjoilu vanhuksille

Aluehallintoviranomainen on siunannut vanhainkotien viinitarjoilut Suomessa. Ehtona on, ettei lipittelyä tapahdu jatkuvasti eikä lasillisista saa periä maksua. Ensimmäisenä pullot poksautettiin auki Hämeenlinnassa Attendon pyörittämässä hoivakodissa.

terveys
Kolme pulloa, joissa on puna- ja valkoviiniä sekä samppanjapullo.
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Viinejä on Attendon hoivakodeissa nautittu ennenkin, mutta satunnaisesti. Nyt Hämeenlinnassa Villa Tavastiassa korkattu tapa tulee osaksi arkea yhtiön omistamissa noin 135:ssä hoivakodissa ja niissä asuville noin 4000 ikäihmiselle.

Sinne on valikoitu hyviä peruspuna- ja valkoviinejä, sekä myös alkoholitonta.

Paula Pohto-Kapiainen

– Se laajennee välittömästi koskemaan kaikkia meidän hoivakoteja. Hoivakodin johtaja keskustelee sitten henkilökunnan kanssa ja onko joku jolle tarjotaan alkoholitonta tai jotain muuta, selittää laatu- ja kehitysjohtaja Paula Pohto-Kapiainen.

Attendossa on viinilistat laadittu ikä-ihmisten makuhermoja myötäillen. Muualla Euroopassa viinit ovat kuuluneet vanhainkotien arkeen jo pidempään. Keski-Europassa on palvelukodeissa jopa baareja, joissa niiden asukkaat voivat piipahtaa paukuilla.

Viiniä saa lasillisen juhlapyhinä

– Sinne on valikoitu hyviä peruspuna- ja valkoviinejä, sekä myös alkoholitonta. Kuohuviiniä on vapun ja uudenvuoden kunniaksi, kertoo täkäläisten baarikaappien sisällöstä Paula Pohto-Kapiainen.

– Juhlistamme juhlapyhien aterioita tarjoamalla viinilasillinen niille asiakkaille jotka sen haluavat. Hämeenlinnan hoivakoti Villa Tavastiassa skoolataan seuraavan kerran juhannuksena.

Viinit ovat osa Attendon laajempaa hoivakotien ruokahuollon kehittämishanketta.

Viinit kuuluvat hoivan hintaan – yömyssyt eivät

Attendo alkoi tarjoilla viinejä Ruotsissa omistamissaan hoivakodeissa muutama vuosi sitten. Nyt on sitten Suomen vuoro.

Vanhainkotien toimiluvat tulevat AVI:lta. Niinpä lasien kallisteluun kysyttiin myös aluehallintoviranomaisen kanta.

AVI:lla ei ollut valittamista, kunhan tarjoilua ei ole jatkuvasti eikä siitä peritä maksua.

Ruoka kuuluu hoivan hintaan, joten tässä ei ole kyse anniskelusta

Paula Pohto-Kapiainen

– Halusimme tarkistaa AVI:n näkökulman tähän asiaan. Ruoka kuuluu hoivan hintaan, joten tässä ei ole kyse anniskelusta.

Hoivakodin arkeen kuuluvat myös yömyssyt. Jotkut vanhukset eivät saa unenpäästä kiinni ilman konjakkipaukkua. Sen pullon he joutuvat kuitenkin kustantamaan itse eikä se kuuluu viinitarjoilun piiriin.

Viinitarjoilusta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)