Pohjoisen maatilat helisemässä läpimärkien peltojen vuoksi

Peltotyöt ovat viivästyneet pahoin osassa Pohjois-Suomea. Kevätkylvöihin ei ole päästy suunnitellusti, koska pellot ovat liian märkiä. Pohjoisessa pelätään myös kesän ensimmäisen säilörehusadon puolesta.

Kotimaa
Veli-Matti Sunnarin pellot ovat läpimärät.
Karoliina Haapakoski / Yle

Keminmaassa Veli-Matti Sunnarin tiluksilla on lohduton näky. Vesi lainehtii pelloilla eikä kylvötöihin ole mitään asiaa.

Sunnari on yrittänyt helpottaa tilannetta vielä viime päivinäkin ojittamalla peltoja, mutta tästä huolimatta maa ei ole päässyt kuivumaan jatkuvien sateiden vuoksi.

– Tähän mennessä on ilmeisesti satanut jo puolet koko kasvukauden sademäärästä, Sunnari mainitsee.

Veli-Matti Sunnari.
Tänä kesänä Sunnarin juhannus ei kulukaan peltotöissä, vaan traktori pysyy tiukasti pihapiirissä.Heidi Hannukainen / Yle

– Voi olla, että kylvöt menevät heinäkuulle. Tähän aikaan vuodesta meidän pitäisi miettiä ensimmäisen säilörehusadon tekemistä, eikä leikkiä enää näiden kylvöjen kanssa, hän jatkaa.

Satonäkymät huolettavat

Tukien saamiseksi kylvötöiden tulisi olla hoidettu kuun loppuun mennessä, mutta tällä hetkellä takaraja tuntuu Lapissa ylivoimaiselta.

Kun maidosta maksettava tuottajahinta on romahtanut, pitäisi edes säilörehusta saada hyvä sato, jotta rehua ei tarvitsisi ostaa.

– Suuremmaksi ongelmaksi voi tulla se, kuinka laadukasta rehu on, tutkija Antti Hannukkala Luonnonvarakeskuksesta toteaa.

– Pelkona on, että säilörehun laatu voi vaihdella erittäin paljon, mikä vaikuttaa maidon- ja lihantuotannossa ja tuntuu viljelijän kukkarossa, Hannukkala kuvailee.