Myrkkyä, kirveitä ja aseita – norpan synkkä historia kuin suoraan elokuvasta

Saimaannorpan suojelulla on lyhyt historia. Vielä 1900-luvun taitteessa norpasta maksettiin tapporahaa.

Kotimaa
Saimaannorppa, mustavalkoinen
Jouni Koskela

Kun saimaannorppaa pidetään tänä päivänä uhanalaisena lajina ja luonnonsuojelullisena kohteena, ei näin ollut vielä sata vuotta sitten. Tuolloin saimaannorppaa pidettiin riistaeläimenä, eikä sen uhanalaisuutta juurikaan mietitty.

Kun saimaannorppa julistettiin vahinkoeläimeksi 1892, maksettiin pääkallosta tapporahaa aluksi kolme markkaa. Rahamäärää on vaikea suhteuttaa nykyaikaan, mutta tällä ajateltiin olevan kannustinvaikutus metsästämiseen.

– Luultavasti kyse on siitä, että kalastusta ja metsäsystä haluttiin tehostaa koko maassa 1800-luvun jälkipuoliskolla, ympäristötieteen lehtori ja dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistolta arvelee.

Vahinkoeläimeksi julistaminen on tutkijoille tänäkin päivänä pienoinen yllätys, sillä mikään ei viittaa siihen, että saimaannorppa olisi ollut säännöllisen metsästyksen kohde tätä ennen.

– Saimaannorppaa on metsästetty paljon vähemmän kuin esimerkiksi laatokannorppia. On kiinnostavaa, että kun Laatokka menetettiin sodissa Neuvostoliitolle, niin sieltä muutti Saimaan alueelle entisiä norpanpyytäjiä. Tämä lienee aiheuttanut aktiivisuutta myös Saimaalla.

Osa kuitenkin muistelee, että vahinkoeläimeksi julistamisen yhteydessä oli havaittavissa jo suoranaista norppavihaa.

– Saimaannorppaa pidettiin suurena kalastuksen vihollisena. Tietysti se söi kaloja, mutta vahinkojen määrää liioiteltiin, kertoo Saimaan norppaklubin perustaja ja varapuheenjohtaja Veikko Kilkki.

Saimaannorppaa vastaan käytettiin useita aseita

Kun saimaannorppa julistettiin vahinkoeläimeksi, on arvioitu, että tapporaha oli tuolloinkin päämotiivi norpan surmaamiselle.

Toki saalistettua saimaannorppaa hyödynnettiin monilla tavoin. Hyötykäyttöön meni esimerkiksi norpasta saatu traani eli hylkeenrasva.

– Ymmärtääkseni sillä on voideltu esimerkiksi nahkaa ja jalkineita. Sitä on käytetty myös jossain määrin lääkkeinä, Vuorisalo kertoo.

Saimaannorppien metsästystä tehosti aseteknologian kehittyminen. Norppia surmattiin kivääreillä, mutta myös muita keinoja otettiin käyttöön. Hurjimpien tarinoiden mukaan metsästyksessä käytettiin esimerkiksi kalastusverkkoja ja jopa myrkkyä. Nämä keinot näyttelivät kuitenkin metsästyksessä pienempää roolia.

Saimaannorppaa pidettiin suurena kalastuksen vihollisena

Saimaan norppaklubin perustaja ja varapuheenjohtaja Veikko Kilkki

– On melko todennäköistä, että norppia on pyydetty jossain määrin aina siitä asti kun se on elänyt Saimaalla esimerkiksi harppuunalla. Sitä on tapahtunut jo kivikaudella, mutta se on ollut aika tehotonta, Vuorisalo arvioi.

– Erään kertoman mukaan kuutille laitettiin valjaat, joiden varassa kuutti laskettiin avannosta veteen. Kun se valitti, niin emo tuli pelastamaan poikasta. Silloin hylje vedettiin koukkupäisellä terävällä keihäällä jäille ja tapettiin. Vanhojen kertomusten mukaan norppa tapettiin kirveellä, jos se ei ehtinyt syöksyä takaisin avantoon, Kilkki kertoo.

Kerrotaan, että esimerkiksi yksi aktiivisimmista metsästäjistä oli Iiso Ollikainen nykyisestä Mikkelin Anttolasta. Hänen kerrotaan surmanneen tapporahakautena jopa 48 saimaannorppaa. Tämä oli 17 prosenttia vuosina 1928–1948 toteutuneesta norpanmetsästyksestä.

On arvioitu, että vuosina 1892–1948 haettiin tapporahaa kaikkiaan 693 norpasta. Tämän jälkeen tapporahojen maksu lopetettiin.

Metsästysajattelu jatkui pitkään

Aseiden paukkuessa norppakanta pieneni. Metsästyksellä arvellaan vaikuttaneen norppakantaan, mutta se ei ollut kuitenkaan ainoa syy saimaannorpan uhanalaistumiselle.

– Norppakannan supistumiseen on vaikuttanut vedenkorkeuden sääntely, kun kuutit ovat olleet lumipesissä ja myöhemmin verkkokuolemat. Se ei ole ollut tietenkään tietoista metsästystä, Vuorisalo kertoo.

Saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955. Huoli kasvoi, koska saimaannorpasta tehtiin entistä harvemmin havaintoja Saimaalla.

Erityistä kuitenkin saimaannorpan suojelun kannalta on, etteivät norpan rauhoittamista ajaneet luonnonsuojelijat vaan kalastajat ja metsästäjät. Muun muassa Mikkelin seudun riistanhoitoyhdistys oli aktiivisesti esittämässä saimaannorpan rauhoittamista.

Asetelma on täysin päinvastainen kuin tänä päivänä, kun kalastajat ja luonnonsuojelijat ottavat yhteen saimaannorpan suojelun vuoksi.

Norppaan suhtauduttiin tuolloin suojelupiireissä välinpitämättömästi

Ympäristötieteen lehtori ja dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistolta

– Kiinnostavaa oli, että Suomen kaikki johtavat luonnonsuojelijat olivat tuolloin kasvitieteilijöitä. Kun vuonna 1956 perustettiin Linnasaaren kansallispuistoa, ei suojeluperusteena mainittu norppaa lainkaan vaan harvinaisia kasveja ja kalasääskiä ja muuta. Norppaan suhtauduttiin suojelupiireissä vielä tuolloin välinpitämättömästi.

Toisaalta saimaannorpan pyynti ei loppunut tyystin edes lajin rauhoittamisen jälkeen. 1960- ja 70-luvulla myönnettiin lupia tutkimuspyyntiin.

– Ilmeisesti oli niin, että rauhoituksen turvin norppakanta alkoi nousta ja alkoi tulla paikallisia ongelmia kalastuksen kanssa. Mielenkiintoista on, että metsästys ei ollut kovinkaan aktiivista.

Yllättävää on myös, miksi saimaannorppa haluttiin rauhoittaa.

– Kun saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955, oli tavoitteena saada siitä elinvoimainen metsästettävä laji. Saimaannorpasta oli tarkoitus saada riistaeläin uudelleen. Kuitenkin niin, ettei sitä hävitettäisi sukupuuttoon.

Viimeistään 1960-luvulla ajatus vahvistui, ettei norppaa voida pitää riistalajina. Tuolloin norppa pääsi kansainvälisen luonnonsuojeluliiton listoille suojeltavaksi kohteeksi. Norpan suojelua on sittemmin vahvistanut myös Euroopan Unioniin liittyminen.

Kalastuskiista roihautti saimaannorppakiista

Kiistat saimaannorpasta roihahtivat jälleen 1990-luvun alussa. Ympäristötieteen lehtori ja dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistolta yhdistää kiistat saimaannorpasta 1990-luvun alun rantojensuojeluohjelmaan ja Natura 2000-suojelualueisiin.

– Rantojensuojeluohjelma vuodelta 1990 herätti ihan samanlaista kiistelyä kuin norpansuojelu ja ihan samoista syistä. Konflikti on alkanut vasta 1980-luvun lopulla liittyen suojeluohjelmiin ja päätöksenteon etääntymiseen.

Periaatteessa ero tähän päivän ongelmiin on vain hiuksenhieno. Kalastajat pitivät tuolloin ja tänään meteliä, koska pelkäävät suojelun tappavan kalastuksen elinkeinona kokonaan.

– Ympäristönsuojelu on ymmärrettävästi syistä toiminnan laajentuessa tullut virkamiesvaltaiseksi. Samalla on kasvanut tunne siitä, että päätöksenteko on siirtynyt etäämmälle ruohonjuuritasolta. Puhutaan suojelun byrokratisoitumisesta ja tälle on ymmärrettävät perustelut, mutta paikallisen asukkaan näkökulmasta tilanne näyttää siltä, että päätökset tehdään muualla ja niihin ei voi vaikuttaa, Vuorisalo kertoo.