Sirkus kiehtoo katsojia - yleisömäärä kasvoi kolmanneksella

Suomalaista sirkusta kävi viime vuonna katsomassa lähes 370 000 ihmistä. Suomalaiset sirkusryhmät esiintyvät jatkuvasti monilla kansaivälisillä festivaaleilla ja ulkonmaalaisilla näyttämöillä. Suomalaisirkusta tehtiin tunnetuksi mm. Aasiassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Yhdysvalloissa.

kulttuuri
Sirkustemppuja.
Yle

Ammattilaissirkuksella menee Suomessa tällä hetkellä hyvin. Sirkusryhmien ja Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen esitystoiminta lisääntyi vuonna 2014 huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Esitysmäärä kasvoi parillakymmenellä prosentilla ja yleisömäärä lähes kolmanneksella.

- Esitys- ja katsojamäärissä on toki vuosittaista heilahtelua siksikin, että kun uutta teosta valmistellaan ja harjoitellaan, esitysmäärä putoaa, mutta voisi sanoa, että suomalaisella sirkuksella menee kansainvälisesti vertailtaessa hyvin, toteaa Sirkusinfon tiedottaja Johanna Mäkelä.

Kaiken kaikkiaan suomalaisia sirkusesityksiä nähtiin viime vuonna yli 1 400 kappaletta ja ne keräsivät lähes 370 000 katsojaa.

Sirkustilastossa ovat mukana sekä sirkusryhmien esitykset että Sirkus Finlandia kiertävän sirkuksen edustajana. Tilastoissa eivät ole mukana esim. Sorin nuorisosirkus Tampereelta eikä Tanssiteatteri Hurjaruuth Helsingistä.

Vuonna 2014 suomalaisten sirkusryhmien esityksiä nähtiin yhteensä 27 maassa: 19 Euroopan maan lisäksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Filippiineillä, Malesiassa, Costa Ricassa, Panamassa, Kolumbiassa ja Yhdysvalloissa.

Suomessa on parikymmentä vakituisesti toimivaa sirkusryhmää. Sirkusryhmät ja sirkuskeskus toimivat harkinnanvaraisen julkisen tuen varassa ilman teatteri- ja orkesterilain perusteella myönnettävää rahoitusta.