Ecuador harkitsee Ruotsin pyyntöä kuulustella Assangea

Wikileaksin perustaja on piileskelleyt Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa vuodesta 2012 lähtien. Ruotsalaiset syyttäjät pyysivät maanantaina lupaa brittiläisiltä ja ecuadorilaisilta viranomaisilta kuulustella Assangea raiskaussyytteistä.

Ulkomaat
Ecuadorin suurlähetystö Lontoossa. Kuva on otettu kesäkuussa 2014.
Ecuadorin suurlähetystö Lontoossa. Kuva on otettu kesäkuussa 2014.Will Oliver / EPA

Ecuador harkitsee antavansa Ruotsin kuulustella Julian Assangea raiskaussyytöksistä. Wikileaksin perustaja on piileskellyt Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa vuodesta 2012, kun kaksi ruotsalaisnaista syytti häntä raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Ruotsalaiset syyttäjät pyysivät maanantaina lupaa brittiläisiltä ja ecuadorilaisilta viranomaisilta kuulustella Assangea kesän aikana. Ecuador arvioi nyt pyyntöä "juridisen yhteistyön hengessä". Päätös tehdään kansainvälisen lain ja ecuadorilaisen turvapaikkakäytännön perusteella.

43-vuotias Assange sanoo pelkäävänsä, että Ruotsi luovuttaisi hänet Yhdysvalloille. Assange julkaisi Wikileaksin kautta arkaluontoisia asiakirjoja ja aiheutti Washingtonissa yleisen suuttumuksen.

Lähteet: AFP