Thaimaassa ensimmäinen vahvistettu mers-tartunta

Tartunnan saanut 75-vuotias liikemies oli matkustanut Thaimaahan Lähi-idästä kolme päivää sitten.

Ulkomaat
Suojapukuiset henkilöt suihkuttavat ainetta lentokoneen penkkeihin.
Viranomaiset desinfioivat lentokonetta Suvarnabhumin kansainvälisellä lentokentällä Bangkokissa 18. kesäkuuta.Narong Sangnak / EPA

Thaimaassa on todettu ensimmäinen vahvistettu mers-tartunta, maan terveysministeri Rajata Rajatavin kertoo. Tartunta on vahvistettu kahdessa erillisessä laboratoriokokeessa. Mies on eristetty terveysministeriön tartuntatautien laitokselle.

75-vuotias liikemies oli matkustanut Thaimaahan Lähi-idästä kolme päivää sitten. Uutistoimisto Reutersin mukaan mies nousi lentokoneeseen Omanista. Hän matkusti Thaimaahan saadakseen hoitoa sydänsairauteensa.

Miehen mukana oli kolme perheenjäsentä. Heidän terveystilaansa tarkkaillaan.

Terveysviranomaiset tarkkailevat muitakin ihmisiä, jotka ovat olleet yhteyksissä mieheen. Joukossa on samalla lentokoneella Thaimaahan matkustaneita ihmisiä ja taksikuski.

Etelä-Korean mers-epidemiassa yli 160 ihmistä on saanut tartunnan, ja 23 ihmistä on kuollut mers-hengitystieinfektioon. Epidemia puhkesi noin kuukausi sitten.

Lähteet: Reuters, AP, AFP