Saimaassa ui nyt huippumäärä muikkuja – osa on yllättävän pienikokoisia

Käsillä on yksi 2000-luvun parhaista muikkuvuosista, mutta kalaa vaivaa alamittaisuus. Alkukesän kylmä sää ei ole haitannut muikkua, kalastajia kylläkin.

Kotimaa
Muikkuja nuotassa.
Yle

Muikkukannat vaihtelevat rajusti vuosittain. Nyt Itä-Suomen vesissä uiskentelee nyt yksi 2000-luvun parhaita muikkuikäluokkia, kertoo Paavo Pekkinen Kerimäen kalatalosta. Muikkukanta on vahva etenkin Puruvedessä, Pihlajavedessä ja Paasselällä.

Samoilla linjoillla on Puumalan ja Sulkavan alueella työskentelevä kalastaja Antti Laine.

– Muikkukannat on aika vahvoja edelleen. Kun lähdetään Puumalasta Sulkavalle päin ja Pihlajaveden alueelle, niin siellä on tosi vahvat kannat.

Paikoin muikku on poikkeuksellisen pienikokoista

Muikkuja piinaa kuitenkin tuttu ongelma, alamittaisuus. Tavoitteena olisi viidentoista sentin mitta, jolloin kalaa olisi helppo käsitellä koneellisesti eikä kilohinta nousisi kovin korkeaksi. Nyt muikku on Savonlinnan alueen vesissä 12-senttistä, Puumalan ja Sulkavan välisillä vesillä tätäkin pienempää.

– Viime kesänä kuoriutunut kala, joka tulee nyt ensimmäistä kertaa kudulle, on 8-9-senttistä. Siinä on joukossa vanhempaa muikkua, joka on erittäin laihaa. Puumalansalmesta kun lähdetään alaspäin, niin kala on sopivampaa, tämä on päässyt kasvamaan, sanoo Laine.

Pienikokoisuuden syynä Laine pitää sitä, että kalaa on paljon eikä kaikille riitä evästä.

– Ruokaa riittää siihen, että ne selviävät hengissä, mutta ei kasvamiseen. Erittäin pientä on kala, en muista että olisi näin huonoksi jäänyt.

Tänä kesänä pyydetään pääosin viime kesänä kuoriutunutta muikkua. Ensi kesän sadosta ei voi vielä tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä.

– Tänä vuonna kuoriutunutta hottaa on alkanut jo paikka paikoin näkymään. Parin-kolmen viikon päästä alkaa varmemmin näkemään, että miten uutta hottaa tulee mihinkin järveen. Puruveteen on ainakin uutta hottaa tulossa, sanoo Pekkinen Kerimäen kalatalosta.

Viileä sää tekee kalastamisesta kimuranttia

Muikkua on runsaasti alkukesän viileästä säästä huolimatta, mutta kalastamista kalsea keli on haitannut. Kylmien öiden vuoksi Saimaan vedet eivät ole lämmenneet, ja tällä hetkellä pintalämpötilat ovat reilusti alle 15 asteessa.

– Harvinaisen kylmää on vesi. Kalat on matalissa vesissä, sieltä on nuotilla ja rysillä saatu tasaiseen kalaa, mutta syvemmillä vesillä kroolisaaliit vaihtelee. Kala ei tahdo tulla rannalta pois, kun vesi on niin kylmää, kuvaa kalastaja Antti Laine.

Kalastuksen kannalta optimaalinen vedenlämpötila on 15-18 astetta.

– Jos lämpötila on 15 asteessa, niin huomaa, että kala syö pitkin päivää. Jos taas veden lämpö on yli 20 astetta, kala painuu syvemmälle jäähdyttelemään eikä niin enää kasva.