1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Varhaisperunoiden hinnat korkealla ja sato myöhässä – syynä kylmä alkukesä

Kylmä ja sateinen alkukesä hidastaa satokasvien kasvua Suomessa. Ruukkukukat tuppaavat kuolemaan kastelun puutteeseen, mutta koko maan mittakaavassa myös liika vesisade aiheuttaa melkoisia ongelmia. Sää ei kuitenkaan ole silkkaa silkkoa, sillä sen ansiosta tuholaisia on vähemmän kuin tavallisesti.

Kuva: Klaudia Käkelä / Yle

Tänä vuonna alkukesä on ollut kylmä ja kostea. Märkä maaperä on vaikeuttanut sekä viljan kylvämistä että varhaisperunoiden nostoa.

– Varhaisperunoiden suhteen ollaan viikko–kaksi jäljessä. Juhannuksen alla satoa saatiin vähän, ja siksi kotimaisen varhaisperunan hinta pysyy varsin korkealla. Varsinainen pääsato tullaan saamaan vasta tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa, kertoo ProAgrian kasvinviljelyn asiantuntija Eino Heinola.

Säät eivät ole suosineet perunanviljelijöitä. Kuva: Juha Vauhkonen / Yle

Sadot tulevat olemaan tänä vuonna laihempia, koska alkukesän kasvupäiviä menetettiin sateelle. Syksy luonnollisesti katkaisee kasvukauden sen loppupäästä. Heikko sato on heti pois viljelijöiden tuloista.

– Etelä-Karjalassa sadon arvioidaan olevan 10 prosenttia tavallista pienempi. Kymenlaaksossa ja siitä länteen ollaan vielä enemmän jäljessä, joten sato-odotukset putoavat siellä vielä lisää.

Tilannetta tasapainottaa hieman se, että viileät ilmat ovat hillinneet tuholaisten määrää. Tuholaistorjunta-aineille on tänä kesänä tavallista vähemmän tarvetta.

Kotipuutarhurin ruokapöytää kylmä kesä hetkauttaa vähemmän kuin maanviljelijän. Kylmästä kesästä kärsivät varsinkin ohra ja öljykasvit, joita harvemmin takapihoilla kasvatetaan.

– Juureskasvimailla sadon kokonaismäärä voi olla ihan hyvä, mutta viivästyminen tulee tuntumaan selvästi, Heinola sanoo.