Järjestö: Isis miinoittaa historiallista Palmyran kaupunkia

Britanniasta käsin toimivan tarkkailujärjestön mukaan ei ole vielä selvää, onko Isisin tarkoituksena tuhota syyrialaiskaupungin kulttuuriaarteita vai estää hallituksen joukkoja etenemästä kohti Palmyraa. Myös Syyrian antiikki- ja museovirasto on saanut asukkailta tietoja miinoituksesta.

Ulkomaat
Palmyran rauniokaupunki marraskuussa 2010.
Palmyran rauniokaupunki ennen Syyrian sisällissotaa.Youssef Badawi / EPA

Ääri-islamilainen Isis-järjestö on asettanut miinoja ja pommeja Palmyran kaupungin historialliseen osaan, Britanniasta käsin toimiva järjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoi sunnuntaina.

Syyrian sisällissotaa tarkkailevan järjestön mukaan ei ole varmaa, valmistautuuko Isis tuhoamaan antiikin aikaisia kulttuuriaarteita vai onko tarkoituksena estää hallituksen joukkoja etenemästä kohti kaupunkia.

– He asettivat ne (räjähteet) eilen. He asettivat joitakin myös roomalaisen teatterin ympärille, emme vielä tiedä todellista syytä, Syrian Observatory for Human Rightsin johtaja Rami Abdulrahman kertoi uutistoimisto Reutersille.

Syyrian antiikki- ja museoviraston johtaja Maamoun Abdulkarim sanoi uutistoimisto AFP:lle, että hän on kuullut miinoituksesta Palmyran asukkailta.

– Meillä on alustavia tietoja asukkailta, jotka sanovat, että se on totta, he ovat miinoittaneet temppelialueen, Abdulkarim sanoi.

– Toivon, että nämä kertomukset eivät pidä paikkaansa, mutta olemme huolissamme.

Isis valtasi Palmyran toukokuussa

Abdulrahman kertoi Reutersille, että hallituksen joukot Palmyran länsipuolella ovat viime päivinä tehneet ilmaiskuja kaupungin asuttuun osaan. Hänen mukaansa joukoille on myös tuotu vahvistuksia, mikä viittaa siihen, että hallitus saattaa suunnitella hyökkäystä Palmyran takaisin valtaamiseksi.

Isis valtasi Palmyran toukokuun lopulla, minkä jälkeen maailmalla on seurattu huolestuneena, mitä se tekee kaupungin mittaamattoman arvokkaille temppeleille, pylväiköille ja patsaille. Irakin puolella Isis on jo tuhonnut Assyrian valtakunnan aikaisia taideteoksia.

Keski-Syyriassa sijaitseva Palmyra on yksi Lähi-idän tärkeimmistä antiikin aikaisista rauniokaupungeista ja Unescon maailmanperintökohde. Ennen Syyrian sotaa siellä vieraili noin 150 000 turistia vuodessa.

Lähteet: Reuters, AFP