Hukkumiselta pelastuneiden tarinoista voi ottaa oppia – "Hurja lukea, mutta myös ihana"

Ikävistä tarinoista voidaan oppia. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto nimittäin on kerännyt jo muutaman vuoden ajan tarinoita läheltä piti -tilanteista, joissa veden varaan joutumisen jälkeen on pelastuttu.

Kotimaa
Pelastusrengas vedessä.
Arja Lento / Yle

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on kerännyt (siirryt toiseen palveluun) vuodesta 2011 alkaen tarinoita tilanteista, joissa hukkuminen on ollut lähellä. Liittoa kiinnostaa hukkumissyiden lisäksi mitkä asiat ovat tilanteiden taustalla ja mitkä etukäteisvaikuttajina.

– Ne ovat hyviä, varoittavia esimerkkejä. Niistä näkee, kuinka pienistä asioista voi syntyä iso vaaratilanne. Tarinat ovat herättäneet ymmärrystä siitä, miten pienestä voi olla kiinni pelastuuko vedestä, asiaa korkeakouluopintojen lopputyönään vuonna 2011–2012 tutkinut, liiton koulutussuunnittelija Anneli Toivonen kertoo.

Tutkimus osoittautui niin mielenkiintoiseksi, että lomake, johon kuka tahansa voi jättää tarinan läheltä piti -tilanteestaan, jätettiin liiton sivuille ja on siellä edelleen. Tarinoita on tullut yhteensä jo yli 200 kappaletta.

– Yhteenvetona voidaan todeta, että monet jättävät oman elämänsä aikalailla sattuman varaan. Moni luottaa siihen, "ettei minulle käy niin". Onnekas sattuma pelasti useammin kuin uimataito, Toivonen ynnää.

Toivonen kertoo, että alkoholi oli verrattain vain harvoin mukana veden varaan jouduttaessa. Hän uskoo, että tarinoista on saatettu jättää jotain pois.

– Omaa törttöilyä ei haluta tai tohdita kertoa.

Elokuvissa hukkumiskohtaukset kuvataan usein epärealistisesti

Veteen vajottaessa toiset miettivät pelastumiskeinoja, toiset eivät välttämättä mitään.

– Reagointi yleensä poikkeaa siitä, miten ihminen on ajatellut toimivansa vastaavanlaisessa tilanteessa. On vain pieni hetki aikaa miettiä toimiiko oikein vai väärin. Tarve hengittää tulee ensimmäisenä, Anneli Toivonen kertoo.

– Vain harva pystyy rauhoittumaan ja miettimään, että minäpä nyt kellun ja nousen rauhallisena ja rentona. Voi tulla vaikka suonenveto tai jokin muu, mikä estää järkevän käyttäytymisen.

Elokuvissa hukkumiskohtaukset kuvataan usein epärealistisesti. Veteen joutunut saattaa huitoa ja huutaa pinnan rajalla ja vasta lopulta vajoaa pohjaa kohti.

Taju voi lähteä heti 5–15 sekunnissa, tai sitten siinä voi mennä 3–5 minuuttia taistellen hapesta. Se on yksilöllistä.

Anneli Toivonen

– Kun veden alle joutuu, niin ei sieltä pompata pintaan. Ehkä haukataan happea, mutta ei siellä käsiä heilutella – se on hyvin harvoin mahdollista. Usein ajaudutaan pystyasentoon, mikä monessa tutkimuksessa onkin tullut ilmi. Käsi saattaa vähän heilahtaa, näin yritetään tehdä hätää näkyväksi.

Tajuttomaan tilaan joutuminen voi viedä vähimmillään 5 sekuntia. Toivosen mukaan paljon riippuu tilanteesta, henkilöstä, varusteista ja veden lämpötilasta.

– Taju voi lähteä heti 5–15 sekunnissa, tai sitten siinä voi mennä 3–5 minuuttia taistellen hapesta. Se on yksilöllistä.

Hukkuneiden määrä on lähes puolittunut (siirryt toiseen palveluun)tämän vuoden alkupuoliskolla viime vuoteen verrattuna. Anneli Toivonen on iloinen, vaikka sanoo, että yksikin hukkuminen on aika liikaa.

– Toivomme, että ystävästä muistettaisiin huolehtia. Kun lähdetään kaverin kanssa niin palataan myös kaverin kanssa.

"On koskettavia tarinoita"

Toivonen on saanut lukea monia veden varaan joutuneiden kynällä kirjoitettuja tarinoita. Tekstit tuovat tärkeää tietoa niin Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitolle kuin kansalaisillekin.

– On koskettavia tarinoita. Esimerkiksi sellaisia, että veli on pitänyt siskoa kädestä laiturin reunalla niin kauan, että lisäapua on saatu. Tai sitten sellaisia, että on heitetty lakana veteen, kun muuta ei ole ollut. Hurja lukea, mutta myös ihana, sillä tarinat päättyvät onnellisesti, Anneli Toivonen miettii.

Omaa törttöilyä ei haluta tai tohdita kertoa.

Anneli Toivonen

– Jokainen läheltä piti -kokemus on koettu – oli se sitten 10 sekunnin tai 10 minuutin mittainen.

Asennemuutokset tarinoiden kertojissa välittyy yhteydenotoissa.

– He ovat selkeästi lähteneet miettimään turvallisuusasenteita. On myös vedenpelkoa, mutta se on luonnollinen reaktio. Eihän sen toki pitäisi mennä niin, että vaatii melkein hukkumisen, jotta alkaa ajatella vesiturvallisuutta. Mutta siksi nämä tarinat ovatkin hyviä – toisten kokemusten kautta voi oppia, Toivonen sanoo.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto toivoo veden varaan joutuneiden tarinoita jatkossakin. Liiton mukaan tarinoita voisi jatkossa jalostaa vieläkin enemmän.