1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kesäteatterit

Leppävirralla näyteltiin jo viimeinen esitys, muualla Pohjois-Savossa kesäteatterikausi vasta alkaa

Kesäteattereissa on urakoitu alkukesän aikana esityksiä yleisölle. Valtaosa kesäteattereista pyörähtää käyntiin heinäkuun alussa.

Miika Laakso, Jukka Voutilainen ja Mikael Petsalo eläytyivät rooleihinsa Kaiken takana on nainen -musikaalin harjoituksissa. Kuva: Kuopion Uusi Kesäteatteri

Kesäteattereiden ensi-iltasesonki on vauhdissa Pohjois-Savossa. Ensi-iltaa on vietetty jo Siilinjärvellä, Varkaudessa, Nilsiässä, Kaavilla, Rautavaaralla ja Maaningalla.

Leppävirralla ollaan niin pitkällä kesää, että ensimmäisen kesäteatterinäytelmän viimeinen esitys on jo näytelty. Kylmä alkukesä verotti _Ella ja presidentti _-lastennäytelmän kävijöitä. Tänä vuonna Konnuksen kesäteatterin koko perheen näytelmässä jäätiin noin 500 katsojaan, kun aiempina vuosina lastennäytelmät ovat vetäneet yli 1 000 katsojaa.

Kesäteattereista toivotaan heinäkuulle lämmintä säätä, mutta ei liian kuumaa. Hyvä sää houkuttelee ihmiset kesäteattereihin, jotka sijaitsevat monilla paikkakunnilla taivasalla. Helle puolestaan karkottaisi ikäihmiset pois kesäteattereista.

Vätysteatterin Pokka pitää -esityksen ensimmäiset näytökset houkuttelivat viime viikonloppuna nelisensataa katsojaa Maaningalle. Järjestäjät olivat avausviikonloppuun melko tyytyväisiä. Joitakin kymmeniä varauksia tuleviin esityksiin on myös tehty.

Tällä ja ensi viikolla ensi-iltansa saavat muun muassa esitykset Varkaudessa ja Säyneisessä. Sekä Teatteriryhmä Nimettömien Tuntematon sotilas että Säyneisen Nuorisoseuran _Putkinotko _ovat myyneet satoja lippuja ennakkoon. Heinäkuun puolivälissä yksi Putkinotkon esityksistä on myyty jo loppuun.

Kuopion Uudessa Kesäteatterissa ollaan ennätystahdissa, kun Olavi Virran elämästä kertovan esityksen lippuja on myyty ennakkoon yli 4 000 kappaletta. Osa näytöksistä on myös loppuunmyyty. Solistina Olavi Virta saa ensi-iltansa 1. heinäkuuta.

Viimeisetkin Pohjois-Savon kesäteatteriesitykset saavat ensi-iltansa heinäkuun puolivälissä.