1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Syvän etelän lippu liehuu tunteita vihasta ylpeyteen

Lippu ei ole vain lippu. Siniristikypärät ja tähtilippubikinit siivittävät menestykseen kiekkoilijaa kaukalossa, painijaa kehässä. Kirkkoampujan heiluttelemana kangaskappale viestii vihaa, halveksuntaa, sotaa.

Kuva: Stephen Morton / EPA

Musiikkikulttuurissa etelävaltioiden lippua alettiin käyttää 1970-luvulla symbolina rockabillyn eteläisille juurille ja rock’n’roll-alakulttuuriin kuuluvalle kapinahengelle. Etelävaltioiden lipun ja rock´n´rollin yhteys syntyi tuolloin pitkälti Englannissa, kertoo Ylen toimittaja Pekka Laine. 

Lippusymbolia hyödyntävä rockabilly-alakulttuuri on rantautunut siten myös Suomeen Englannin kautta.  Se henkii  kapinaa ja itsetietoisuutta, oikeutta olla oma itsensä ja identifioida itsensä tietyn ryhmän osaksi. 

– Englantilaisen teddy boy -alakulttuurin ”uusi aalto” 70-luvulla nosti aiemmin varsin pikkuriikkisen harrastajapiirin tunteman rockabillyn keskeiseksi musiikkityyliksi,  sanoo musiikkiin perehtynyt Laine.

Lippu ilmestyi levynkansiin, takinselkämyksiin ja vyönsolkiin. Kyseessä on asiantuntijan mukaan tyypillinen alakulttuurieetos.

Kuva: Erik S. Lesser / EPA

– Haluttiin ilmaista, että me emme ole kuin muut, me emme ole kuin te, emme ole tavallinen massa.

"Tulen joutomaalta, mutta se on sentään omaani"

Pekka Laine selvittää , että lipun merkitys riippuu luonnollisesti kontekstista, onko se irrotettu  amerikkalaisesta kontekstistaan ja tuotu, kierrätetty Atlantin yli vanhalle mantereelle saarivaltakunnan kautta vai viestiikö se alueensa arvoja ja alakulttuuria.

– Etelävaltioiden lippu näkyy edelleen tietynlaisissa rockabilly-yhteyksissä, mutta siellä se on symboli alakulttuurille ja sen jääräpäisyydelle ja halulle raivata itselleen oma tila.

Etelä ei tarvitse New Yorkin kuplassa elävän herrasväen opastusta

Yhdysvalloissa etelävaltioiden lippu on nähty osana niin kutsuttua punaniskojen ”redneck”-populaarikulttuuria aina 1970-luvulta asti. Niistä esimerkkejä ovat jotkut country-artistit ja erityisesti ”southern rock” -bändit, niistä tunnetuimpana Lynyrd Skynyrd, kertoo musiikkiasiantuntija Pekka Laine.

Väki kokoontuu NASCAR-autourheilutapahtumiin ja hikisten wrestling-kehien äärelle. Muualta Yhdysvalloista katsottuna kulttuuri symboloi junttiutta.

Kuva: Erik S. Lesser / EPA

– Siellä tehdään kulttuuria etelän työväenluokkaiselle valkoiselle jengille. Lippu symboloi etelän halua elää omalla tyylillään, ylpeyttä omista juurista, uppiniskaistakin pitäytymistä omassa elämäntavassa ja myös provinsiaalista epäluuloa ulkoa tulevaa ja muutosta kohtaan. Asenne on "Sweet Home Alabama”. New Yorkista ei pidä tulla kertomaan, miten kultaisessa kodissa, etelässä eletään.

Pekka Laine selvittää, että lippu on keskeinen symboli white trash -kuvastossa. Valkoinen roskaväki haluaa päättää itse omista asioistaan.

– Lippu voi olla myös täysin irrallinen fashion statement, jota rockabilly-yhteydessäkin lähestytään. 

Laine muistuttaa, että lippu symboloi monia vivahteita, myös syviä ja vakavia. Se voi olla harmitonta kulttuurikuvastoa, mutta se voi viestiä myös vihasta ja alistamisesta.

– On aivan eri asia, kun rockabilly-bändi soittaa South Gonna Rise Again,  kuin että iskulause kumpuaa huputetun teloitusväen Ku Klux Klanin riveistä.

Hick hop ponnistaa jahtiporukoiden nuotiotulilta

Asiat ovat toki suhteellisia. Rockabilly on pikkuriikkinen kuvio. Lippukin liittyy Pekka Laineen mukaan vain pienen osan tyylliin ja lähes kokonaan Eurooppaan.  Esimerkiksi nykytrendistä Pekka Laine nostaa country rapin eli  hick hopin.

–  Countrya ja rap-musiikkia fuusioiva tyylin perusidea on etelän junttimeiningin ylistys, se on tavallaan countryn ja southern rockin ”pahennettu painos”.

Lähes kaikki kappaleissa uhotaan elämäntavasta. Videoilla kaahataan ja ammuskellaan metsissä,  lippikset ovat väärin päin.  Avolavapakujen kuskit eivät ole hoikkia mallipoikia, maastopukuihin verhoutuneet juurevat isännät tyhjentävät kiljupönttöä ahneesti, villisika kaatuu nuotiolle kärvennettäväksi poikaporukassa. Autot ovat nopeita ja naiset vähäpukeisia. Unelmahöttöä kappaleet eivät ole, kyseessä on aito asia.

– Tällä musiikilla on selkeä sosio-ekonominen pohja, mistä se ponnistaa. Se ei ole mitään mielikuvituslarppausta.

Lynyrd Skynyrd -yhtye keikalla Espanjassa kesällä 2012. Kuva: Adrian Ruiz De Hierro / EPA

Yhdysvallat on tuotteistanut tähtilipun

Myös Suomessa lippu viestii monia asioita, vaikkapa urheiluhurmosta, arvokkuutta ja itsenäisyyspäivää.

Useissa muissa maissa lippuun suhtaudutaan paitsi arvostaen myös rennosti. Yhdysvalloissa lippu on myös tuotteistettu ja kaupallistettu äärimmilleen. Matkamuistorihkaman monimuotoisuus on viritetty huippuunsa.

Walmartin päätös vetää valkoimistaan etelävaltion lipulla koristellut tuotteet liittyy tähän. Ketju ei halua loukata asiakkaitaan. Tässä päätöksessä on myös kysymys myyntivaltista. Lippu itse ei vahingoita ketään, vahingon tekee lipunkantaja.