1. yle.fi
  2. Uutiset

Sotapirssejä, Datsun 100A ja perjantaipulloja – yli 73-vuotias autokauppa sulkee ovensa

Kun Karikon Autotalo sulkee ovensa keskiviikkona, päättyy samalla iso ja värikäs osa suomalaista autokaupan historiaa. Oven sulkee yrityksen pitkäaikaisin työntekijä, yli 40 vuotta taloa palvellut Eero Kontinen.

Kotimaan uutiset
Eero Kontinen on ollut yrityksen palvelukssa joulukuusta 1974 lähtien.
Petri Vironen / Yle

Mikkeliläisen autotalon tilat ammottavat tyhjyyttään. Viimeinen 20 käytetyn auton erä lähti tiloista kesäkuun alussa. Tiistaina vielä muutama asiakas piipahtaa kysymässä aikoja huolto- ja korikorjaamoon.

Yrityksen historian ilmeisesti pitkäaikaisin työntekijä Eero Kontinen myöntää, että mieli on haikea. Kontinen ehti palvella yritystä 40 vuotta, 6 kuukautta ja 15 päivää. Hieman yli 60-vuotiaan konkarin edessä häämöttää eläkeputki.

Ylipäällikön päiväkäsky mikkeliläisen Autoyhtymän työntekijöille 24.7.1940.
Petri Vironen / Yle

Karikon Autotalon historian katsotaan alkaneen vuonna 1942 Savon Autotalon perustamisella. Yritystoimintaa Mannerheimintien varrella oli jo aiemminkin. Vuonna 1940 Ylipäällikkö Mannerheim kiitti päiväkäskyssään sotatarviketeollisuutta. Päiväkäsky on autoliikkeen hyvässä tallessa.

– Autoyhtymä-nimisessä yrityksessä korjattiin Päämajan henkilöautoja ja myös pienempiä kuorma-autoja, Eero Kontinen arvelee.

Kontinen tutustui yrityksen esihistoriaan 1970-luvun puolivälissä nuorena asentajana. Kokeneet asentajat kertoilivat tarinoita etenkin perjantai-iltapäivisin.

– Perjantaipullot olivat vielä silloin aika yleisiä.

Perjantaipulloja riitti, sillä vanhempien konkareiden asennustöitä vauhditettiin miestä väkevämmän kautta.

– Kuorma-autojen omistajilla oli kiire saada kalusto työmaalle. Moni toi asentajalle pullon. Jouset taottiin käsityönä ja usein ne viikonlopuiksi valmistuivat. Me nuoremmat kuulimme tarinoita, mutta diesel- ja kuorma-autopuolelle meillä ei ollut mitään asiaa, Eero Kontinen muistelee.

Vielä 1970-luvulla yritys toimi Savon Autohuollon ja Porrassalmen Auton nimillä kadun vastakkaisilla puolilla, sillä Datsun ja Volkkari eivät saman katon alle sopineet.

Vanha autokanta pelasti

Vuosikymmenen loppuvuosina alkoi yhden automerkin huima menestystarina. Datsun 100A valloitti suomalaisten sydämet. Mikkeliläisen autokaupan pihassakin kävi vilske.

– Muistan elävästi kun pihassa oli 50 uutta 100A:ta rivissä ja yksi oli nostettu vielä katolle. Mutta kuinka kannattavaa se kauppa sitten oli, Kontinen pohtii.

1980-luvun alkuvuosina tunnettu autoliike ajautui taloudelliseen ahdinkoon. Yrityksistä muodostettiin Karikon Autotalo. Samassa rytäkässä omistaja vaihtui.

– Yritys taisi olla konkurssikypsässä tilassa, emme saaneet edes tavaraa enää sisään.

1990-luvun lamavuoden kouraisivat autokauppaa syvältä. Kontisen työpaikalla jopa lomautukset vältettiin, vaikka myytyjen autojen määrä romahti 1980-luvun loppuvuosista.

– Etelä-Savoon oli myyty niin paljon Datsuneita edeltäneinä vuosina, että jälkimarkkinoinnissa riitti töitä.

Jälleenmyyjille kovat vaatimukset

Karikon Autotalon taru päättyy keskiviikkona. Autohalliin nousee K-ryhmän ruokakauppa. Autokorjaamolle toivotaan jatkajaa.

Eero Kontisella on selvä näkemys tarun päättymisen syistä.

Eero Kontinen on nähnyt autokaupan nousut ja laskut.
Petri Vironen / Yle

– Autokauppaa ei saatu kannattavaksi. Jälleenmyyjille asetetaan niin kovia vaatimuksia, että ne ovat erittäin ahtaalla. Maahantuojat ovat nykyisin autonvalmistajien omistuksessa ja hintakilpailu on kovaa.

– Kun jälleenmyyjä vielä 1990-luvulla sai uudesta autosta 10–15 prosentin katteen, nyt se voi olla jopa alle viisi prosenttia, Kontinen laskeskelee.

– Jälkimarkkinointi on monen autotalon pelastus - huolto, korjaus ja korikorjaus, korjaamokonkari pohtii.

Lue seuraavaksi