Autokauppa pahassa ahdingossa - "Sikafarmareillakin menee paremmin"

Autoalan keskusliiton AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissan mukaan autoliikkeiden pääoman tuotto on heikko. Tulosta nakertaa erityisesti huoltokorjaamoiden huono tilanne.

Kotimaa
Autokauppa
Kimmo Hltula / Yle

Rissan mukaan autokauppojen keskimääräinen sidotun pääoman tuotto jäi viime vuonna 6,2 prosenttiin. Sitä pidetään heikkona.

– Olen leikilläni sanonut, että sikafarmarikin pärjää paremmin. Heillä pääoman tuotto on sentään 8 prosenttia, Pekka Rissa vertaa.

AKL:n kuuden prosentin tuottoarvio perustuu 84 jäsenyrityksen raportoimiin vuoden 2014 tuloksiin. Osalla yrityksistä menee paremmin, osalla selvästi kehnommin.

– Tuoton pitäisi autokaupassa olla 15 prosentin paremmalla puolella.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomessa on myyty keskimäärin noin 100 000 uutta autoa vuodessa. Se on reilusti vähemmän kuin 2000-luvun alkuvuosina.

– Yhden huonon vuoden vielä kestäisi, mutta nyt uusien autojen kauppa on laahannut kuusi vuotta 30 prosenttia alempana sitä edeltäneestä tasosta. Se näkyy.

Pekka Rissa muistuttaa, että autoalan leivästä merkittävä osa tulee jälkimarkkinoinnista eli huollosta. Etenkin uusien autojen kauppaa käydään pienillä katteilla.

– Autokantaan on syntynyt 200 000 auton vaje. Ne on pois päivittäisistä huolloista.

Kivijalka, netti ja huolto toimiva yhdistelmä

Taantuman ohella heikkojen tulosten taustalla vaikuttaa myös nettikaupan tulo ja asiakaskunnan käyttäytymisen muutos.

– Väestöä muuttaa kaupunkeihin ja se ikääntyy. Se muuttaa autokauppaa. Ajetaan ehkä vähemmän ja huoltojen tarve harvenee.

– Pitäisi olla varaa investoida nettikauppaan. Se vaatii rahaa ja uusia ihmisiä. Mielestäni autokauppa vaatii toimiakseen yhdistelmän myymäläkauppaa, nettikauppaa ja huoltoa.

AKL:n tilaston mukaan Suomessa toimii 372 autoliikettä. Kaupan murroksesta kertoo se, että niiden taustalla on vain 140 yritystä.