1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

2000-luvun menestyjä Ezkimo valoi uskoa pohjoisen räppäreille

Pohjois-Suomen rap-piirit menettivät jo toisen tähtensä lyhyessä ajassa, kun ivalolainen Mikko Mutenia, taiteilijanimeltään Ezkimo menehtyi juhannusviikonloppuna. Pienistä piireistä aloittaneet lappilaiset rap-artistit surevat suomiräpin pioneerin Ezkimon poismenoa, niin myös inarilainen räppäri Amoc.

Kuva: Vevo

Rap-artisti Ezkimo, tai Mikko Mutenia menehtyi juhannuksen aikana. Mutenia oli kotoisin Ivalosta ja häntä jäivät kaipaamaan monet pieneltä paikkakunnalta musiikkimaailmaan ponnistaneet rap-artistit.

Yksi heistä, on inarinsaamelainen rap-artisti Amoc tunsi Ezkimon jo vuosien takaa. Hän tutustui Ezkimoon musiikkiuransa alkuaikoina Ivalossa.

– Meillä oli Guerra Norte -niminen rap-kollektiivi, jossa hän oli myös mukana. Nyt on jo puolenvuoden sisään kuollut toinen ivalolainen räppäri, kertoo Amoc.

Pohjois-Suomen räppipiireissä jouduttiin hiljaittain hyvästelemään toinen ivalolainen rap-muusikko Erik "Edorf" Ingerbrigtsen.

Ezkimo teki suomalaista rap-musiikkia suurissa saappaissa

Amoc työskenteli yhdessä Ezkimon kanssa rap-kollektiiviissa ja Ezkimo vieraili Amocin Nortenos legioon -nimisellä kappaleella.

Kuitenkaan viimeisimpinä vuosina Ezkimo ja Amoc eivät tehneet yhteistyötä.

– Aina välillä tapasin hänet Helsingissä, vielä silloin kun asuin itsekin siellä, muistelee Amoc.

Seremoniamestari, Fintelligens ja Ezkimo avasivat suomenkielisen rap-maailman 2000-luvulla koko kansan tietouteen ja Ezkimosta tuli nopeasti tunnettu Suomessa debyyttialbuminsa myötä.

Mutta kysymykseen miksi ivalolaiset, kuten Ezkimo pääsivät pitkälle rap-musiikilla Suomessa, ei Amoc osaa vastata.

– En kyllä tiedä, miten hänestä tuli niin nopeasti tunnettu, en edes kysynyt sitä häneltä koskaan. Se oli aika luonnollista.

"Antoi uskoa tehdä tällaista musiikkia"

Amoc seurasi alusta saakka Ezkimon eli Mikko Mutenian muusikon työtä.

Hän uskoo, että Ezkimo vaikutti enemmän hänen ajattelumaailmaansa, kuin musiikillisiin ominaisuuksiin.

– Olen tuntenut Mikon siitä saakka, kun aloin itsekin työstämään rap-musiikkia. Tietenkin kaikki Ivalon räppärit lyöttäytyivät yhteen silloin. En tiedä onko mitään suoranaista vaikutusta tullut Ezkimon kautta minun musiikiini. Mutta hän antoi sellaisen uskon siihen, että voi tehdä tällaista musiikkia kuin haluaa ja sillä myös pärjää, arvelee Amoc.

Viimeisimpinä vuosinaan Mutenian taiteilijanimi oli Agentti SUMO, ja hän oli valmistelemassa neljättä studioalbumiaan.

Amoc ehti myös kuunnella osan uusista kappaleista.

– Olen kuunnellut hänen uusia kappaleitaan netistä ja hänen veljensä, kertoi, että on varannut Ezkimolle taustabiittejä. Mutta en tiedä, miten paljon valmista materiaalia häneltä jäi, että albumin voisi julkaista postumisti, kertoo Amoc lopuksi.