Jyväskylästä Keuruun suuntaan ajava on saattanut huomata Koskensaareen naulatehtaan kyltit Petäjäveden Kintaudella. Vaatimaton viitta punatiilisen voimalan vieressä antaa vain pienen vihjeen siitä, mitä 1600 hehtaarin kokoinen tehdasmiljöö kätkee sisälleen.
Alueelle on yli 160 vuoden aikana rakentunut historiallinen kokonaisuus, jossa vanhat aitat ja tehdastyöläisten vaatimattomat talot elävät rinta rinnan patruunan pramean Pytingin kanssa.
Pytinki on Kintauden metsien arkkitehtuurihelmi
Koskensaaren naulatehdas on Keski-Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos. Sen rakentaminen alkoi vuonna 1850, kun alueelle saatiin lupa rautahytin perustamiseen. Samalta ajalta on myös alueen vanhin asuinrakennus, tehtaan johtajia asuttanut Helmi.
Pieni Helmi jää kuitenkin komeudessa naapurinsa varjoon, sillä sen vieressä seisoo vuonna 1909 rakennettu Pytinki.
Eliel Saarisen suunnittelema, 700 neliöinen Jugend-huvila on aikoinaan toiminut ruukin patruunan kotina ja tehtaan edustustilana.
Ei tiedetä, onko joku entinen patruuna tai naulaseppä, joka käy täällä kummittelemassa. Vanha talohan aina narisee.
Toimistosihteeri Riitta Rossi
Nykyisin sitä käytettään harvakseltaan, lähinnä juhlatilaisuuksiin ja tehtaan omistajan yöpymispaikkana. Pytingissä on tanssittu myös monen tehtaan työntekijän häitä.
– Toimitusjohtajan vaimo Kaarina Kivilahti on sisustanut tämän nykyiseen tyyliinsä. Täällä on vanhoja huonekaluja ja paljon alkuperäistä, kuvailee Koskensaaren naulatehtaan toimistosihteeri Riitta Rossi.
Hulppeat tilat kummitukselle
Pytingin makuuhuoneissa tyyli on kuin kuninkaan linnoissa konsanaan. Monissa huoneissa on käytetty yhtenäistä värimaailmaa ja kulkija voi vaeltaa valkoisesta salista siniseen makuuhuoneen kautta punaiseen kamariin. Yksi huone on sisustettu lattiasta kattoon värikkäällä ruusukuosilla. Pylväin koristellussa aulassa on massiivinen kristallikruunu.
– Kai siihen aikaan on pitänyt olla hulppean näköiset tilat. Se patruunahan oli aikamoinen herra täällä, Rossi pohtii.
Vaikka Pytinki on vain vähäisellä käytöllä, tyhjillään se ei ole. Monien vanhojen talojen tapaan täälläkin kerrotaan kummittelevan.
– Ei tiedetä, onko joku entinen patruuna tai naulaseppä, joka käy täällä kummittelemassa. Vanha talohan aina narisee, Rossi hymähtää.
Pappikin kiersi kaukaa
Koskensaaren naulatehtaalla on ollut parhaimmillaan noin 120 työntekijää. Suurin osa heistä asui tehtaan alueella. Enimmillään Koskensaarella on asunut noin 70 perhettä ja elämänmeno oli tarinoiden mukaan vauhdikasta.
– Pappi ei kuulemma hevosellaan tullut tästä Koskensaaren läpi, vaan yritti kiertää alueen mennessään Petäjäveden pitäjään. Siitä voi arvailla, minkälaista elämä on ollut, nauraa naulatehtaan tuotantopäällikkö Heikki Syrjälä.
Koskensaari oli käytännössä omavarainen. Maalaistalot tuottivat ruoan, työntekijöille oli oma pankki ja kauppa ja harrastustoimintaakin järjestettiin omalla porukalla.
Energiatuotannosta vastaa edelleen oma vesivoimalaitos, jonne vesi johdetaan läheisestä järvestä 700 metriä pitkää puuputkea myöten.
– Se vanha putkihan vuoti monesta kohtaa. Tuossa kosken vieressä puotpytingissä asuneet ihmiset hakivat siitä pesuvetensä ja käyttivät sitä myös suihkunaan, Riitta Rossi kertoo.
Omaehtoista suojelua tehdastoiminnan rinnalla
Koskensaari ei ole Museoviraston virallinen suojelukohde. Alueen rakennukset on kuitenkin kartoitettu ja se on todettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kokonaisuudeksi.
Valtavan rakennuskannan ylläpito edelleen toimivan tuotantolaitoksen helmoissa on välillä haasteellista.
Pappi ei hevosellaan tullut tästä Koskensaaren läpi, vaan yritti kiertää alueen mennessään Petäjäveden pitäjään. Siitä voi arvailla, minkälaista elämä on ollut.
tuotantopäällikkö Heikki Syrjälä
– Panostaminen näihin, kun pitää kuitenkin toimintaakin ylläpitää, ei ole aivan yksinkertaista. Onneksi on saatu ylläpitää rakennuksia melko hyvin. Seurahuoneen peltikattokin vasta uusittiin, Riitta Rossi kiittelee.
Eliel Saarisen piirtämän Pytingin lisäksi naulatehtaan ympäristöstä löytyy muidenkin nimiarkkitehtien töitä. Väinö Vähäkallio on suunnitellut ns. Siperian, eli kahden paritalon kokonaisuuden, joka toimii edelleen asuntokäytössä.
Muillakin Koskensaaren rakennuksilla on omat nimensä: Pakarissa toimi leipomo, Pomolassa asui johtajia. Työntekijöiden koteja olivat mm. Kurala, Mykylä, Rähäkkälä ja Impivaara.
Perintötyöpaikkoja jo neljännessä polvessa
Koskensaaren naulatehtaan toiminta jatkuu edelleen vanhoilla juurillaan. Automatisaation myötä työntekijämäärä on pudonnut pariin kymmeneen.
Suurin osa työtekijöistä on kotoisin lähiseuduilta ja monen suvussa naulanteko kulkee lähes perintönä. Tehtaalla on työntekijöitä jo neljännessä polvessa.
Jokapäiväisenä työympäristönä tehtaan miljöön tenho pääsee haihtumaan, mutta alueen historia tuntuu työyhteisön hengessä. Monet työntekijät tuntevat toisensa lapsuudesta asti. Työsuhteet ovat pitkiä, jopa yli 40 vuotta.
– Täällä ei ole semmoista asetelmaa, että kuka on tehtaalla töissä ja kuka konttorin puolella. Porukalla ratkotaan asioita ja tehdään yhdessä, Riitta Rossi kehuu.
Kuuntele tästä, kuinka Riitta Rossi ja Heikki Syrjälä esittelevät naulatehtaan aluetta.
