1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuorein ruokaskandaali: Yli 40 vuotta vanhaa lihaa aiottiin myydä ruoaksi

Osa Kiinan viranomaisten haltuun päätyneistä salakuljetetuista lihoista löyhkäsi niin pahasti, että työntekijät alkoivat voida pahoin.

Ulkomaat
Kiinalaiskokki liekittämässä ruokaa.
How Hwee Young / EPA

Kiinan viranomaiset ovat paljastaneet jälleen uuden ruokaskandaalin. Salakuljetusliigat yrittivät toimittaa ruokapöytiin yhteensä yli 100 000 tonnia lihaa, josta osa oli mädäntynyttä. Lihalasteista on paljastunut sianlihaa, naudanlihaa ja kananlihaa.

Osa viranomaisten haltuun päätyneistä jäädytetyistä lihoista oli peräisin 70-luvulta. Koska salakuljettajat käyttävät usein kustannusten säästämiseksi kylmäkuljetusautojen sijasta tavallisia autoja, olivat lihat päässeet sulamaan.

– Lasti löyhkäsi. Melkein oksensin, kun avasin oven, kertoo yhden laittoman lihakuljetuksen paljastanut viranomainen Zhang Tao.

Viranomaiset kertovat hajottaneensa lyhyeesä ajassa jo toistakymmentä lihaa Kiinaan salakuljettanutta rikollisjoukkiota. China Daily -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan rikolliset haalivat halpaa lihaa ulkomailta ja kuljettavat lastit sitten Kiinaan Hongkongin ja Vietnamin kautta.

Kiinan viranomaiset ovat yrittäneet kiristää elintarviketurvallisuuden valvontaa sen jälkeen, kun maassa on paljastunut lukuisia ruokaskandaaleja.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi