Autokaupan ennuste: Romutuspalkkio ja verouudistus saavat vaihtamaan menopeliä

Autokauppiaat odottavat vesi kielellä tulevia kuukausia. Autoverouudistus ja romutuspalkkiokokeilu yhdessä tuonevat autonvaihtajia autoliikkeisiin. Henkilöautojen myynti on pudonnut eniten Pohjois-Karjalassa.

talous
Autotalo Laakkosen Joensuun liikkeen johtaja Kari Kekäläinen.JPG
Tapio Laakkonen / Yle

Uusien henkilöautojen myynti on pudonnut Suomessa eniten Pohjois-Karjalassa. Tammi-toukokuun myyntitilastoissa henkilöautojen myynti on pudonnut maakunnassa 18,6 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.

Koko maassa uusien autojen myynti putosi alkuvuonna 3,9 prosenttia.

Autotalo Laakkosen Joensuun myymälän johtaja Kari Kekäläinen pitää autoalan lakiuudistuksia tervetulleina. Hän uskoo autoveropäätöksellä olevan suurempi vaikutus kuin romutuspalkkiokokeilulla.

– Autoveropäätös on hieno asia. Ihmiset ovat odottaneet veropäätöstä, eivätkä ole uskaltaneet tehdä ostopäätöksiä. Nyt siis tiedetään tulevaisuus autoveron ja päästöjen osalta, Kekäläinen sanoo.

Vanhoja autoja pyritään romuttamaan

Romutuspalvelukokeilussa asiakas saa 1 500 euron hyvityksen vanhasta romutettavaksi menevästä autostaan, mikäli se vaihdetaan uuteen vähäpäästöiseen autoon, jonka CO2-päästöt ovat maksimissaan 120 grammaa kilometriltä.

Kekäläinen vakuuttaa, että 1 500 euron romutuspalkkio siirtyy asiakkaan eduksi, eikä jää autokauppiaan taskuun.

– Tuo romutuspalkkio käy vaikka käsirahana uuteen vaihdettaessa.

Valtio tukee autojen romuttamista 1 000 eurolla, autokaupan maahantuojien kustannettavaksi jäävät loput 500 euroa.

Kokeilu astuu voimaan heinäkuun alussa ja on voimassa vuoden loppuun saakka. Romutettavan auton tulee olla vähintään 10 vuotta vanha.