1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ansalangat vammauttavat Ugandan simpansseja maamiinojen lailla

Kuvat metsästä kertovat, että pelättyäkin useampi Kibalen kansallispuiston simpansseista on menettänyt raajansa temmottuaan itsensä irti laittomasta ansalangasta.

Simpanssi Kibalen kansallispuistossa. Kuva: Gernot Hensel / EPA

Jopa puolet ugandalaisen Kibalen kansallispuiston simpansseista on menettänyt ainakin yhden raajoistaan ansalankojen vuoksi, kertoo tuore tanskalainen tutkimus. Sen tekijä Jessica Hartel (siirryt toiseen palveluun) kutsuu yksinkertaisia mutta vaarallisia ansoja metsien maamiinoiksi. 

Alueen asukkaat asettelevat kansallispuistoon laittomia ansoja pienriistan pyydystämiseksi. Usein ansaan kuitenkin jää simpanssi. Paniikkiin jouduttuaan se repii itseään irti, vaikka ansalanka samalla kiristyy ja painuu yhä syvemmälle lihaan. Lopulta lanka katkaisee verenkierron ja eläin menettää sormet tai varpaat tai pahimmillaan koko raajan.

Hartelin mukaan puistossa on aina noin 15 000 ansaa. Kun yksi poistetaan, tilalle tulee uusi. Alustava olettamus oli, että kolmannes simpansseista on lankojen vammauttamia, mutta metsään kätkettyjen kameroiden tuoreissa kuvissa uhreja on jopa puolet. 

Hartel, joka on Aarhusin yliopiston tutkija, pyrkii selvittämään myös, miten simpanssit selviävät raajarikkoina. Lisäksi hän johtaa ohjelmaa, jonka tavoitteena on päästä eroon Kibalen ansoista. Myös tässä suhteessa ansalangat vertautuvat maamiinoihin: kun ne kerran on kätketty maastoon, niitä on vaikea löytää ja poistaa.  

Menetetty raaja, menetetty asema?

Myös Kööpenhaminan yliopiston tutkija Martin Reinhardt Nielsen on tutkinut salametsästystä Afrikan maissa. Hänenkin mukaansa ansalangat ovat iso ongelma.

– Köyhillä alueilla pyydetään tyypillisesti ansoilla pieniä antilooppeja, että olisi edes jotakin syötävää. On kuitenkin hyvin yleistä, että ansoihin jää myös simpansseja ja muita isoja apinoita.

Toisin kuin pikku antiloopit, ne ovat niin vahvoja, että kykenevät repimään itsensä irti ja jäämään silti henkiin. Nekin kuitenkin saavat pahoja vammoja, Nielsen kertoo tanskalaisella Videnskab-tiedesivustolla.

Hartel tutkii, miten raajoja menettäneet simpanssit kykenevät kiipeilemään ja hankkimaan ravintoa, ja syrjäyttääkö vammautuminen ne asemasta, joka niillä on ollut laumassa.

Ansametsästäjää on vaikea pysäyttää

Uusien uhrien vähentämiseksi Hartelin johtama ohjelma on palkannut kuusi metsänvartijaa kiertelemään puistossa ja poistamaan ansoja. Sinne onkin jo saatu luotua turva-alue, jossa vaaraa ei enää ole. Hartel osallistuu myös valistuskampanjaan puistoa ympäröivien alueiden kouluissa.

– Ansalangat ovat iso ongelma koko Itä- ja Keski-Afrikassa. Ongelmaa on vaikea poistaa, sillä toisin kuin ampujia, ansojen asettajia ei tavoiteta itse teossa ja he voivat jatkaa salametsästystään. Langat ovat myös halpoja, Hartel sanoo.

Ansametsästys on Ugandassa vuosisatoja vanha tapa, mutta väestömäärän rajun kasvun takia yhä useampi yrittää saada metsästä syötävää. Paikalliset köyhät viljelijät eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka harjoittavat luvatonta metsästystä kansallispuistossa.

– Tänne tulee myös ulkomaisia salametsästäjiä, jotka yrittävät hyötyä ansapyynnistä, Hartel kertoo.

Kibale Snare Removal Program (siirryt toiseen palveluun) on osa Kibalen simpanssiohjelmaa (siirryt toiseen palveluun), yli kolme vuosikymmentä kestänyttä tutkimusprojektia, jossa on mukana useita järjestöjä Ugandasta ja muualta.