Lappeen kirkon historia ulottuu 600 vuoden taakse

Lappeen seurakunta viettää 600-vuotisjuhlaansa. Seurakunnan ensimmäisen kirkon peruskivet voi yhä helposti löytää metsän keskeltä.

Lappee
rovasti Jorma Taipale Kauskilan kirkossa
Kare Lehtonen/Yle

Ensimmäinen kirjallinen merkintä Lappeen seurakunnasta löytyy 600 vuoden takaa. 25. kesäkuuta vuonna 1415 Turun maaoikeuden pöytäkirjassa määriteltiin Lappeen alueen rajat Savon suuntaan.

Lappeen seurakunnan ensimmäisen kirkon tiedetään sijainneen noin 10 kilometrin päässä Lappeenrannan nykyisestä keskustasta Kauskilan kappelinmäellä. Paikka on lähellä Hämeenlinnan ja Viipurin välillä kulkenutta vilkasta maantietä.

Suuri osa haudoista vielä tutkimatta

Kirkon perustukset löytyivät arkeologisissa kaivauksissa vuonna 2002. Sitä ennen alueelta on tehty useita merkittäviä hautalöytöjä. Kauskilan kalmistoa käytettiin hautapaikkana 1300-luvulta 1600-luvulle. Tuolloin asutus alkoi keskittyä Lappeenrannan linnoituksenniemelle, jolloin kirkkokin rakennettiin uudelle paikalle. Nykyinen kirkon paikka kaupungin keskustassa valikoitui Lappeen seurakunnan kirkon paikaksi vasta paljon myöhemmin, vuonna 1792.

– Kun tästä kalmiston alueesta on tutkittu vasta 10-15 prosenttia, niin lisätutkimukset saattaisivat tuoda merkittävää valoa asutushistoriaan, kristillistymiskehitykseen ja moneen muuhunkin seikkaan, sanoo Lappeen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, rovasti Jorma Taipale.

Kirkon kertoo lappeelaisten historiasta

Taipale kaivaa taskustaan hopeisen riipuksen. Kauskilan ristiksi kutsutun kuvion malli löytyi hautaan pannusta korusta. Sama kuvio toistuu ensimmäisen kirkon paikalle metsän keskelle rakennetusta alttarista.

– Olemme saaneet paljon tietoa lappeelaisten historiasta näiden Kauskilan arkeologisten kaivausten perusteella. Lappeenrantalaisten kannattaa olla kiinnostuneita juuristaan, Taipale toivoo.