1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sotaharjoitukset

Sotaharjoitus jätti jälkiä: "Jos mökkitiellä on käynyt tankki, pirauta Puolustusvoimiin"

Kesäkuinen sotaharjoitus vaurioitti teitä Pohjois-Karjalassa. Panssarivaunujen jälkiä on korjattu muun muassa Sotinpuron ampuma-alueella, joka sijaitsee Rautavaaran ja Nurmeksen kuntien alueella.

sotaharjoitukset
muu vaara -liikennemerkki sotaharjoitus -kyltti.JPG
Wihuri15-sotaharjoitus aiheuttaa muutoksia Joensuun ja Nurmeksen välisessä matkustajaliikenteessäYle / Nelli Kallinen

Pohjois-Karjalassa pidetty suuri Wihuri 15 -sotaharjoitus on aiheuttanut jonkin verran vaurioita alueen tiestölle. Ne on kuitenkin saatu hyvin korjattua, kerrotaan Puolustusvoimista. Sotaharjoitukseen osallistui 10 000 sotilasta eri puolilta maata kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla.

Käytännön valmisteluja johtaneesta Kainuun Prikaatista kerrotaan, että tiestöön tulleet vauriot pyrittiin korjaamaan heti joukkojen jäljessä.

– Joukon toimenpitein on pienemmät vauriot saatu korjattua heti. On selvää, että kun panssarivaunuilla, tela-ajoneuvoilla kuljetaan niin jälkiä jää. Niiden perässä meni kaivureita ja muita työkoneita, jotka korjasivat jälkiä, toteaa everstiluutnantti Petteri Soini Kainuun Prikaatista.

Teitä on korjattu esimerkiksi Sotinpuron ampuma-alueella, joka sijaitsee Rautavaaran ja Nurmeksen kuntien alueella. Sotaharjoitus vaurioitti niin valtion, Metsähallituksen kuin yksityistenkin omistamia teitä.

Korjaustyöt nielevät kymmeniä tuhansia euroja

Yksityisteiden omistajat ovat voineet valita urakoitsijat tekemään korjaukset ja Puolustusvoimat vastaa kustannuksista.

– Joitakin ilmoituksia tuli yksityisteiden vaurioista ja silloin on sovittu, että omistaja valitsee korjausurakoitsijan ja Puolustusvoimat maksaa korjauksen. Kenenkään kanssa ei ole tarvinnut riidellä, vaan asiat on saatu sovittua, Soini kertoo.

Korjaustöihin menee Kainuun Prikaatin Soinin arvion mukaan kokonaisuudessaan kymmeniä tuhansia euroja. Budjetissa korjaustöihin varattiin rahaa sataan tuhanteen euroon asti. Soinin mukaan vauriot jäivät pelättyä pienemmiksi.

– Tuntuma on, että päästiin ehkä hieman helpommalla kuin etukäteen pelättiin. Tiet olivat pehmeitä, jolloin vaurioita syntyy helposti.

Soinin mukaan alueen tiet on kartoitettu tarkasti vaurioiden osalta, mutta hän kehottaa olemaan yhteydessä, jos jotakin on jäänyt huomaamatta.

– Näin ei pitäisi olla, koska olimme tarkkoja, mutta ei voi olla täysin varma. Nyt kun mökkikausi alkaa, ja jos omalla mökkitiellä näkyy tankin jälkiä, niin meihin kannattaa olla yhteydessä, Soini muistuttaa.

Lue seuraavaksi