Sehän on punainen! Tältä näyttää Viitostien uusi ylikulkusilta

Mikkelissä Viitostien romahtaneen sillan tilalle pystytetty uusi ylikulkusilta sai reippaan värin. Työmaapäällikön mukaan uusi silta eroaa vanhasta "kaikessa".

Kotimaa
uusi ylikulkusilta
Mikkelin Selännekadun ylikulkusilta pystytettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä.Juho Liukkonen / Yle

Viitostien aamuruuhkassa voi torstaina ihmetellä Selännekadun uutta ylikulkusiltaa, joka pystytettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Väriltään uusi silta on rohkeasti punainen. Työmaapäällikön mukaan sillan rakennustyöt sujuivat nuottien mukaan.

– Ensimmäinen siltalohko pystytettiin kello 23 ja toinen kello 01, sen jälkeen oli pientä hienosäätöä, ja sitten päästiin purkamaan nosturia pois, Destian Aki Loikkanen kertoo

Liikenne valtatiellä palasi normaaliksi noin kello viisi aamulla ja Rinnekadulla kello kuudelta. Pyöräilijät ja jalankulkijat lasketaan uudelle sillalle arviolta kolmen viikon kuluttua.

– Sitä ennen sinne ei pidä missään nimessä mennä. Siellä on liitoksen kohdalla aukko, josta putoaa alas.

– Tulevien viikkojen aikana siellä tehdään hitsaustöitä ja muuta, mutta ne eivät tule liikenteeseen juuri vaikuttamaan, Loikkanen sanoo.

Selännekadun vanha betonisilta oli väriltään harmaa ja huomattavasti uutta siltaa raskastekoisempi. Siltavanhuksen elinkaari sai dramaattisen lopun, kun se romahti purkutöiden yhteydessä valtatielle reilut kaksi viikkoa sitten.

Työmaapäällikön mukaan uusi silta eroaa vanhasta "kaikessa".

– Tämä on pitempi, korkeampi ja värin voitte käydä katsomassa itse, Loikkanen sanoo.