Sipilä maahanmuuttokeskustelusta: Tehän kannatatte mielipiteen- ja ilmaisunvapautta

Pääministeri Juha Sipilä sanoo hyväksyvänsä, ettei hallitus ole kaikesta yksimielinen. Häntä häiritsee, että keskustelussa siirrettävät turvapaikanhakijat ovat vain kaupankäyntiä numeroista.

politiikka
Juha Sipilä.
Pääministeri Juha Sipilä Brysselissä 22. kesäkuuta. Thierry Charlier / AFP

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistui myöhään torstaina EU-maiden johtajien keskusteluun EU:n muuttoliikeagendasta. Aihetta on Suomessa pohjustanut pitkä keskustelu, jossa Suomen kantaa Välimeren rannalta siirrettävien turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen on selitetty monisanaisesti. Hallitus päätyi siihen, että Suomi on valmis ottamaan siirrettäviä henkilöitä vastaan.

Keskiviikkona EU-ministerivaliokunnassa perussuomalaiset ministerit päätyivät jättämään eriävän mielipiteensä. Sipilä ei kuitenkaan pidä hallituksen erimielisyyttä ongelmana.

- Perussuomalaisten kanssa saatiin hallitusohjelmaan hyvä kirjaus, joka on jatkumo sille, mitä Suomi on noudattanut. Sisäisissä siirroissa tiedettiin, että olemme erimielisiä. Sallin sen, että kaikessa ei olla samaa mieltä. Mutta hallituksen kanta on nyt selvä.

Sipilä itse sanoo olevansa sillä kannalla, että tulijat otetaan vastaan, ja sen kannan hän myös esitti Suomen kantana Brysselissä.

- Keskustelu kulminoituu liikaa 40 000 jakamiseen, se on vastenmielinenkin näkökulma. Kun puhutaan ihmisistä, puhutaan kaupankäynnistä: kuka ottaa minkäkin verran. Tässä on paljon muitakin toimia, ne tässä unohtuvat.

Tehoa palautuksiin ja siirtolaisten vastaanottoon ongelma-alueilla

Pääministeri luettelee, mistä toimista hallitus on muuttoliikeasiassa ollut yksimielinen - myös perussuomalaiset.

- Lähdetään auttamaan sinne ongelmien juurille asioita ja parannetaan maahanmuuttokäsittelyä näissä maissa, missä ongelma on. Ja myös palautuksiin löydetään paremmat käytännöt ja niin edespäin.

Perussuomalaiset ovat käyneet maahanmuuton ympärillä värikästä keskustelua. Torstaina Ylen aamu-tv:ssä kansanedustaja Simon Elo esitti, että Välimeren pakolaislaivat tulisi käännyttää. Sipilä ei tuomitse keskustelua, joka näyttää irtoavan hallituksen virallisesta linjasta.

- Tehän erityisesti kannatatte mielipiteen vapautta ja ilmaisunvapautta, Sipilä vastaa kysymykseen, saako kaikenlaisia näkemyksiä heitellä hallituspuolueista.

Sipilä sanoo, että viime kädessä hallitus on hallituksen linjan takana. Hän sanoo myös tienneensä, että jossain vaiheessa maahanmuutossa tulee asia, josta ei olla yksimielisiä.

- Mutta meillä on niin paljon muita asioita, joista päästään yksimielisyyteen, ei tämä ole millään lailla häirinnyt hallituksen työskenteluilmapiiriä.