Sinilevät voivat nujertaa superbakteerit

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat koko ajan kasvava ongelma. Apu saattaa löytyä yllättävältä taholta, mikrolevistä.

terveys
Levälauttoja rantavedessä.
Anssi Leppänen / Yle

Bakteerien kasvava vastustuskyky antibiooteille on saanut tutkijat kääntymään melko vähän tutkittujen mikro-organismien puoleen löytääkseen uusia keinoja tehdä superbakteereille vastustuskykyisiä antibiootteja. Tutkijat ovat tutkineet vasta muutamaa levälajia, mutta makean veden mikrolevien tutkimuksessa lähes tutkimattomilla alueilla Pohjois-Kanadassa on löydetty lukuisia lupaavia kandidaatteja antibioottien kehittämiseen.

Kasvavan antibioottiresistenssin takia yritetään löytää antibiootteja, jotka tehoaisivat tulevaisuudessakin. Levätutkijoiden mukaan mikrolevissä voi olla potentiaalia antibiooteille resistenttien bakteerikantojen nujertamisessa. Useimmat nykyäänkin käytetyt antibiootit on kehitetty alun perin bakteereista.

Tutkijat keskittyivät syanobakteerien eli sinilevien ja yksisoluisten, aitotumaisten levien antibakteeriseen toimintaan. Mikrolevät voivat sopeutua isoihinkin ympäristön muutoksiin, kuten lämpötilan, valon, ph:n, suolaisuuden ja ravinteiden määrän muutoksiin. Tutkijoiden mukaan mikrolevien sopeutumiskyky viittaa siihen, että ne voivat kehittää vastustuskyvyn monenlaiselle kuormitukselle.

Mikrolevät tuottavat myös yhdisteitä, jotka voivat hyökätä niiden bakteerien kimppuun, jotka sairastuttavat ihmisiä. Kun levien ympäristö muuttuu, ne tuottavat yhä enemmän antibakteerisia yhdisteitä. Tutkijoiden mukaan ominaisuus tekee niistä potentiaalisia lähteitä antibioottien kehittämiseen.

Mikroleviä on kaikkialla: järvissä, lammissa ja jopa uima-altaissa. Niitä on kuitenkin tutkittu hyvin vähän antibioottien tuottamisen näkökulmasta. Tutkimus mikrolevien käytöstä liikenteen polttoaineeksi on jo paljon pidemmällä.

Tutkimus julkaistiin levätutkimukseen keskittyneessä Phycologia-julkaisussa (siirryt toiseen palveluun).