Savun haju haihtui Jaakheikin pirtistä jo kauan sitten

Meri-Lapin ainoassa jäljellä olevassa savupirtissä pääsee kurkistamaan menneiden aikojen elämään Kemissä. Savupirtin menneisyydestä on paljon tietoa jälkipolville. Tuvan ovet ovat keskikesällä auki.

Kemi-Tornion seutukunta
Yli-Jaakheikin savutupa.
Jasmina Vaaraniemi / Yle

Kemin Yli-Jaakheikin 200-vuotiaassa savupirtissä ei nimestään huolimatta haise savulta. Vastaavia kokonaisia savupirttejä ei ole säilynyt nykyaikaan kovin monta.

Kemin tupaa pidetään merkityksellisenä, sillä se on ainoa laatuaan Meri-Lapissa. Kemin museon työntekijä Anne Kukko arvelee monien pirttien tulleen puretuksi hirsien uudelleen käytön vuoksi.

– Viimeksi tässä pirtissä asuivat karjalan evakot jatkosodan aikana. Uuni tosin ei ole savuttanut yli 180 vuoteen, kun ulos lämpiävä uuni rakennettiin, Kukko selittää.

Nykyisin pirtti toimii museona Kemin Meripuiston museoalueella.

Pirtin siirtäminen on arvoitus

Yli-Jaakheikin savutupa Kemissä.
Jälkipolvien ihmeteltäväksi on säilynyt lukuisa määrä esineistöä. Jasmina Vaaraniemi / Yle

Keminmaan Alapaakkolan kylään tuvan tuoneen Jaakko Heikinpojan nykyisten sukulaisten olinpaikkaa tai henkilöllisyyttä ei tiedetä. Tiedossa ei ole myöskään se, miksi hän kuljetti mökin Rovaniemeltä Keminmaahan.

– Ehkä isoja hirsiä ei ollut saatavilla. Voimme esittää vain arvauksia, miksi hän näin teki, Kukko naurahtaa.

Hirsitalojen siirto ei ollut harvinaista entisaikaan ja talot olivat suunniteltu siirrettäviksi. Rakennuksia siirrettiin yleensä käytännön syistä. Esimerkiksi kun poika peri vanhempansa, hän sai osan talon hirsistä matkaansa omaa tupaansa varten.

Näyttelyesineiden käyttö muistetaan edelleen

Mökkiä käy kurkistamassa vuosittain 500–1000 kävijää. Monelle savutuvassa vierailevalle tulvahtaa tuttuja muistoja mieleen.

– Täällä on käynyt lapsia isovanhempiensa kanssa. Monet vanhemman polven ihmiset muistavat käyttäneensä esillä olevia tavaroita omassa lapsuudessaan, Kukko kertoo.

Osa näytteillä olevista esineistä kuului pirtin alkuperäiseen kalustukseen, mutta suurin osa on kerätty Keminmaan Alapaakkolan kylästä ja lähiseudulta. Tavaroita on usealta aikakaudelta.

– Niitä on tullut aika paljon lahjoituksina, huutokaupoista ostettuina tai ne ovat tulleet museolle muita teitä, Kukko esittelee.

Toimitusharjoittelija Jasmina Vaaraniemi