Kokkolalainen festarijärjestäjä ei murehdi säätä – sietokyky kasvaa vuosien mukana

Mustakari in Memories-tapahtumaa vetävä Jaki Silvennoinen sanoo oppineensa, että säälle ei voi mitään. Parhaiten selviää valmistautumalla hyvin.

Kuva: Kia-Frega Prepula / Yle

Viikonloppuna 16. kertaa järjestettävää tapahtumaa johtavan Silvennoisen mukaan menneet vuodet ovat kasvattaneet epävarmuuden sietokynnystä. 

– Sitähän sanotaan, että mitä enemmän treenaa, sitä enemmän kestää. Silti ei voi olla ajattelematta säätä, onhan tämä liiketoimintaa ja tässä on rahaa kiinni.

Silvennoinen sanoo kokeneensa vuosien mittaan koviakin.

– Täytyy sanoa, että ei siinä kovin voittajafiilis ole, kun on kahdeksan astetta lämmintä, pohjoistuulta kahdeksan metriä sekunnissa  ja vettä tulee vaakasuoraan. Silloin piti mennä goretexit litimärkinä pursiseuran takapihalle potkimaan kiviä ja miettimään, että  mitäs nyt.

Silvennoisen mukaan vuodet ovat opettaneet, että säälle ei voi mitään. 

– Me teemme kaikki sen, mikä on meidän vallassamme. Meillä pitää olla tarpeeksi sadetakkeja, teltat ovat kunnossa ja vedet ohjataan sinne, minne niiden kuuluu mennä.

Hän pitää kaupungin kupeessa olevaa saarta onnistuneena festaripaikkana.

– Mustankarin onni on se, että emme ole iso tapahtuma. Jos vertaa esimerkiksi Provinssiin, niillä on 25 000 ihmistä illassa. Meille mahtuu saarelle 4 000 ihmistä. Sitten täytyy muistaa, että olemme puitteiltaan hyvin idyllisellä ja historiallisesti kallisarvoisella paikalla. Mustallakarilla pitää satamaansa maan neljänneksi vanhin purjehdusseura GSF. Saarella on oma sielunsa. Siksi artisteistakin on mukava tulla esiintymään paikkaan, joka on erilainen, jotain muuta kuin normifestarit.