1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle maailmalla

Isisin yksivuotissyntymäpäivä – Terrori-iskut saattavat olla osa ramadan-kampanjaa

Tiedot perjantain kolmen terrori-iskujen taustoista ovat vielä tarkentumattomia. Jo ennakkoon kuitenkin oli arvioita, että Isis iskisi rajusti ramadanin aikana. Iskut saattavat olla osa Isisin kampanjaa, arvioi Lähi-idän kirjeenvaihtaja Marika Kataja-Lian.

Terroristijärjestö Isisin lippu Irakissa 25. kesäkuuta 2014. Kuva: Mohammed Al-Mosuli / EPA

Perjantain kolme terrori-iskua saattavat olla osa terroristijärjestö Isisin muslimien pyhän kuukauden ramadanin ajaksi suunnittelemaa suurta hyökkäystä.

Jo ennen ramadanin alkua useat asiantuntijat arviovat, että Isis suunnittelee suuria hyökkäyksiä kuukauden aikana. Järjestöllä on ollut tapanaan kolmen viime vuoden aikana tehdä isoja hyökkäyksiä ramadanin aikana, samoin toimi sen edeltäjä al-Qaida.

Tämän viikon aikana on tullut islamilaisen kalenterin mukaan kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Abu Bakr al-Bagdadi julisti Isin juuri valtaamassa Irakin Mosulissa Isisin perustaneen kalifaatin.

– Isis todennäköisesti yrittää juhlistaa merkkipäivää ylittämällä viimevuotisen kalifaatin julistamisen. Isis saattaa tehdä niin valtaamalla uusia sotilaskohteita, iskemällä uskonnollisiin kohteisiin tai ilmoittamalla uuden poliittisen saavutuksen, kirjoitti yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War kuun alussa julkaisemassaan raportissa. (siirryt toiseen palveluun)

Monet ehtivät ennen perjantaita jo ihmetellä, kuinka hiljaa Isis on ollut.

Isisin video tiistaina

Isisin tiedotusvastaava Abu Muhammad al-Adnani julkaisi tiistaina Isisin virallisella YouTube-tilillä videon, jossa hän julisti ramadan-kampanjan alkaneeksi. Al-Adnani vetosi kaikkiin Isisin jäseniin, jotta he liittyisivät jihadiin ja kuolisivat marttyyreinä ramadan-kuukauden aikana.

Torstaina alkoi tapahtua. Isis hyökkäsi rajusti Pohjois-Syyrian kurdikaupunkiin Kobaneen, jonka se oli menettänyt aiemmin. Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan Isis on tehnyt toiseksi suurimman joukkomurhan siviilejä kohtaan, kun ainakin 150 ihmistä on tapettu Kobanessa ja sen lähikylässä vuorokauden aikana.

Isis jatkanee rajuja hyökkäyksiään niin Syyriassa kuin Irakissakin. Arvio on, että Isis voisi yrittää hyökätä jopa pääkaupunkien liepeille ja Irakissa saada haltuunsa ainakin koko Anbarin maakunnan.

Myös Libanonin rajoilla on taisteltu viime päivinä rajusti, kun shiialainen Hizbollah on taistellut Isisiä vastaan.

Pyritään horjuttamaa Kuwaitia

Perjantaisista iskuista ainakin Kuwaitin moskeijapommin Isis on tunnustanut tekemäkseen. Kyseessä oli ensimmäinen terrori-isku shiiamoskeijaan Kuwaitissa. Teko on järkyttänyt erittäin paljon Kuwaitissa, missä terroritekoja ei juuri ole sattunut.

Kuwaitin iskun tekijäksi ilmoittautui Isisin haara, joka on aiemmin kertonut tehneensä viime viikkojen iskuja shiiamoskeijoihin Saudi-Arabiassa ja Jemenissä.

Kuwaitin oikeusministeri Jakub Al-Sanea sanoi, että terroriteon tarkoituksena on horjuttaa Kuwaitin kansallista yhtenäisyyttä.

Pelkona on, että iskuilla saadaan lietsottua shiiojen ja sunnien välistä vihanpitoa kautta Lähi-idän. Esimerkiksi Irakissa shiiajoukot taistelevat Isisiä vastaan ja myös Syyrian sisällissodassa Hizbollahilla on tärkeä rooli.

ISW:n raportissa mainittiin, että Isis suunnittelisi iskuja shiiakohteisiin Saudi-Arabiassa tai Jemenissä. Kuwaitia ei kukaan osannut kuitenkaan arvata.

Myös Libyaa ja Egyptiä arveltiin mahdollisiksi iskukohteiksi.

Tuleeko lisää iskuja?

Lisäksi raportissa varoitettiin "yksinäisten susien" tekemien terrori-iskujen mahdollisuudesta. Näitä iskuja Isis kuitenkin koordinoisi. Tälläisille iskuille arimpia maita olisivat ISW:n mukaan Ranska, Britannia ja Australia.

Mikäli perjantain iskuissa todella paljastuu Isisin koordinaatio, ramadanista saattaa tulla erittäin vaarallinen ennen kaikkea Lähi-idässä mutta myös Euroopassa.

– Meillä on lisää yllätyksiä suunniteltuna teidän varallenne, uhkasi eräs Isisin jäsenistä Twitterissä perjantaina iltapäivällä.

Ja vaikka kaikki tekijät eivät olisikaan varsinaisesti Isisin jäseniä, järjestö kykenee ainakin lietsomaan kannattajiaan iskujen tekemiseen ramadanin aikana.