Charleston-iskun pastori haudattiin – Obama piti muistopuheen

Presidentti Barack Obaman pitämä muistopuhe houkutteli paikalle niin paljon väkeä, että satoja ihmisiä jouduttiin käännyttämään pois.

Pastori Clementa Pinckneytä kuljettava ruumisauto Charlestonissa perjantaina. Kuva: Joe Raedle / Getty Images / AFP

Charlestonissa järjestettiin perjantaina kirkkoiskussa ammuttujen muistotilaisuus. Tilaisuudessa haudattiin iskussa kuollut pastori Clementa Pinckney.

Muistotilaisuuteen osallistui tuhansia ihmisiä – poliisi joutui käännyttämään satoja pois, kun 5 400 henkilön tilavuus tuli ääriään myöten täyteen. Uutistoimisto AP:n mukaan jotkut poiskäännytetyistä itkivät.

Presidentti Barack Obama piti tilaisuudessa kiivaan puheen Yhdysvaltojen rotuhistoriasta. Hän käsitteli orjuutta sekä sitä, kuinka viimeaikoina vähemmistöiltä on riistetty yhtäläiset oikeudet. Lisäksi Obama otti kantaa tiukempien aselakien puolesta.

– Olemme olleet sokeita ainutlaatuiselle sekasorrolle, jota aseväkivalta aiheuttaa tälle kansakunnalle. Valtaosa amerikkalaisista ja enemmistö aseiden omistajista haluaa tehdä jotain tälle asialle, Obama sanoi.

Obama myös kutsui puheessaan Etelävaltioiden lippua sorron symboliksi. Hänen mukaansa Yhdysvallat on ollut liian pitkään sokea kivulle, jota lippu aiheuttaa monille kansalaisille.

– Ottamalla tuon lipun alas ilmaisemme jumalan armoa. Mutta en usko, että jumala tahtoo meidän pysähtyvän siihen, Obama sanoi.

Presidentti päätti puheensa lauluun. Hän lauloi ensimmäisen kertosäkeen "Amazing Grace" -virrestä väkijoukon ja urkurin liittyessä mukaan.

Myös Michelle Obama ja varapresidentti Joe Biden osallistuivat hautajaisiin. Obamat ja Biden tunsivat kaikki Pinckneyn henkilökohtaisesti. Pinckney oli paitsi pastori myös senaattori Etelä-Carolinassa.

Torstaina järjestettiin kahdet hautajaiset ammuskelun uhreille. Molemmissa oli tiukat turvatoimet. 21-vuotiasta Dylann Roofia epäillään ampuneen Charlestonilaisessa kirkossa yhdeksän ihmistä. Tekoa tutkitaan viharikoksena.