Kreikkaan lomalle – muista käteinen

Kreikan talouskriisin takia pankit, matkanjärjestäjät ja viranomaiset suosittelevat lomamatkalaisille käteisen varaamista mukaan. Vahinkojen varalta myös kaikenkattavan matkavakuutuksen ottaminen on erityisen suotavaa.

Kotimaa
Turisteja Akropoliilla Ateenassa 18. kesäkuuta 2014.
Turisteja Akropoliilla Ateenassa 18. kesäkuuta 2014. Yannis Kolesidis / EPA

Pankit ovat antaneet uusia ohjeita Kreikkaan lomalle lähteville.

Esimerkiksi Nordea kehottaa lomalaisia ottamaan matkalle mukaan käteistä rahaa. Suositus annettiin siltä varalta, että paikalliset pankit Kreikassa saattavat joutua lopettamaan käteisen tarjoamisen konttoreissaan tai pankkiautomaateissa.

Matkatoimistojen mukaan Kreikan lomamatkoja ei ole peruttu maan tilanteen vuoksi. Ihmiset ovat kuitenkin soitelleet toimistoihin huolestuneina ja kyselleet, miten tilanteessa pitäisi toimia.

– Kyselyjä on tullut jonkin verran, mutta näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti, kertoo Anita Palosvirta Aurinkomatkojen viestinnästä.

Niin ikään Finnmatkojen viestinnästä kerrotaan, että matkoja ei ole peruutettu, mutta ihmiset kyselevät paljon esimerkiksi käteisen mukaan ottamisesta. Tjäreborgiin ei ole tullut kyselyjä Kreikan tilanteesta ja matkatoimisto kehottaa asiakkaita olemaan huolestumatta sekä varaamaan tarpeeksi käteistä matkalle.

Matkatoimistot noudattavat Kreikkaan lähtijöiden opastamisessa ulkoministeriön ohjeita.

Ulkoministeriö muistuttaa Kreikkaan matkaavia käteisen rahan varaamisesta mukaan. Ulkoministeriön mukaan pankki- ja luottokorteilla maksaminen ei välttämättä onnistu Kreikan kaikissa kaupoissa tai ravintoloissa.

Lisäksi ulkoministeriö suosittaa (siirryt toiseen palveluun) Kreikkaan matkustavia ottamaan kaikenkattavan matkustajavakuutuksen matkan ajaksi. Myös matkustusilmoituksen tekeminen olisi suotavaa. Matkustustiedote annettiin hieman ennen juhannusta.