Kreikka sulkee pankit, EKP ei antanut lisäpottia – käänteet hetki hetkeltä

Kreikan draamassa ratkesi sunnuntaina suuria kysymyksiä. Vielä päivällä oli epäselvää, joutuisiko Kreikka sulkemaan pankit ja rajoittamaan talletusten nostoja sekä muuta rahaliikennettä. Epävarmuus näkyi Kreikan kaduilla, kun tavalliset kreikkalaiset jonottivat käteisautomaateille hakeakseen euronsa patjan alle. Voit palata jännittävän päivän tapahtumiin Yle Uutisten hetki hetkeltä -seurannan kautta.

Ulkomaat
Vanha mies seisoo Kreikan parlamentin edustalla Ateenassa 27. kesäkuuta 2015.
Kreikan parlamentti Ateenassa 27. kesäkuuta 2015. Kreikka tavoittelee lainapyynnöllään velkojenmaksukykyä, talouden vakauttamista ja talouskasvun luomista.Aris Messinis / AFP / Lehtikuva

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.