Viitasaari ehostaa Rantapuistolle väliaikaisen ilmeen

Viitasaarella jatkuu keskustelu kaupungin keskeisen rantatontin tulevasta käytöstä. Keiteleen rantatontti aiotaan kunnostaa väliaikaisesti virkistyskäyttöön.

Rantatontti
Viitasaaren keskustan rantatontti.
Viitasaaren rantatontti Keiteleellä aiotaan kunnostaa väliaikaisesti virkistyskäyttöön.Viitasaaren kaupunki / Rantaprojekti

Tontti Viitasaaren ydinkeskustassa torin laidalla jäi tyhjäksi, kun siitä purettiin vanha liikerakennus keväällä. Paikalla sijaitsi viimeksi keilahalli ja ravintola.

Nyt rantatontille pohditaan uutta käyttöä, ja suunnittelutyössä on luvattu kuunnella asukkaiden ääntä - myös kesäasukkaiden.

Kaupunkilaiset saavat esittää kehittämisehdotuksiaan netissä, ja kesän aikana kaupungin johtoporras kuuntelee mielipiteitä myös tapahtumissa. Viikonloppuna kaupunkilaisten ajatuksia kuulosteltiin Viitasaaren Wilma-markkinoilla.

Keskustan kehittämiseen otetaankin aktiivisesti kantaa, kiittelee aluearkkitehti Helena Raatikainen.

– Suurin linja on ehkä se, että sen pitäisi säilyä avoimena puistoalueena. Mutta sen lisäksi on paljon sitä ideaa, että siinä olisi kevyesti rakentamista, Raatikainen kertoo palautteesta.

Helena Raatikainen on samoilla linjoilla maallikkojen kanssa. Hän haluaa, että ainutlaatuinen Pihkurinselälle avautuva maisema hyödynnetään kehittämistyössä.

– Ehkä se rakentaminen on kuitenkin vääjäämätön ehto siinä mukana. Hienovaraisesti rakennetaan, aluearkkitehti pohtii.

Helena Raatikainen toteaa, että paikkakunnan elinvoimaa kohentava yritysidea olisi oivallinen tapa hyödyntää keskeistä tonttia.

Lopullisia päätöksiä odoteltaessa Rantapuisto aiotaan maisemoida väliaikaisesti. Alueesta on tehty "kesantovaiheen suunnitelma", jota esiteltiin yleisölle viikonloppuna.

– Me tehdään muutaman kymmenen tuhannen euron budjetilla siihen alueelle sellainen maisemointi, että se mahdollistaa sen aktiivisen käytön ja estää sen, että alue ei "kuole" tässä välillä, Helena Raatikainen kuvailee.

Vakaana aikomuksena on se, että rantatontti olisi jo ensi kesänä huomattavasti nykytilaansa viihtyisämmän näköinen.