Mosambik laillisti homoseksuaalisuuden

Maanantaina voimaan tullut uusi rikoslaki kumosi siirtomaa-aikaisen säädöksen, jonka mukaan homoseksuaalisuudesta voitiin rangaista. Tiettävästi homoseksuaalisuudesta ei kuitenkaan ole annettu tuomioita sinä aikana, kun Mosambik on ollut itsenäinen valtio.

Ulkomaat
Mosambikin presidentti Filipe Nyusi.
Mosambikin presidentti Filipe Nyusi puhumassa itsenäisyyspäivän juhlissa Machava stadionilla 24. kesäkuuta Maputossa.Antonio Silva / EPA

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva Mosambik on laillistanut homoseksuaalisuuden, kertoo uutistoimisto AFP.

Maanantaina voimaan tullut uusi rikoslaki kumosi siirtomaa-ajalta periytyvän säädöksen, jonka mukaan "luonnonvastaisista paheista" voitiin periaatteessa määrätä enintään kolmen vuoden kuritushuonetuomio. Vuodelta 1886 olevaa lakia ei ole kuitenkaan sovellettu Mosambikin itsenäistyttyä Portugalista vuonna 1975.

Mosambikin uudessa rikoslaissa laillistetaan myös abortti.

Homoseksuaalisuus on rangaistavaa useimmissa Afrikan maissa, muun muassa Mosambikin naapurimaassa Zimbabwessa. Sudanissa, Nigeriassa ja Mauritaniassa siitä voidaan määrätä kuolemantuomio.

AFP:n mukaan Mosambikissa rikoslain muuttaminen ei ole juuri aiheuttanut sosiaalista kitkaa tai homoseksuaaleihin kohdistuvaa väkivaltaa.

Lähteet: AFP