Päällikkö kääntää veneen sinne, minne Pipan nenä näyttää

Pelastuskoira Pipa seisoo veneen keulassa ja haistelee tarkasti tuulta. Ohjaaja Pasi Niemi näkee koirasta heti, milloin kadonneen ihmisen tuoksu tavoittaa Pipan nenän. Katso videolta, miten pelastuskoira tekee työtään.

Kotimaa
Pelastuskoira Pipa
Matti Myller / Yle Keski-Suomi
Belgianpaimenkoira Pipa hyppää.

Ohjaaja Pasi Niemellä on Pipassa todella pitelemistä, kun belgianpaimenkoira uikuttaa, haukkuu ja riuhtoo vainun kadonneesta ihmisestä saatuaan.

6-vuotias Pipa on ensimmäistä kertaa etsimässä ihmistä vesillä, mutta onneksi vain harjoituksessa. Maalla tapahtuvista etsinnöissä Pipa on jo konkari, sillä se on toiminut jo neljä vuotta pelastuskoirana.

– Veneessä etsintä on tavallaan helppoa, koska ilmavirrat liikkuvat vapaasti ja koira voi saada todella kaukaa ilmaisuja, mutta haasteitakin on: vaatii harjoittelua liikkua veneessä, liukkailla pinnoilla, kylmässä, märässä, tuulessa ja moottorin metelissä, Niemi kertoo.

Korpilahden Järvipelastajat harjoittelee kerran vuodessa yhdessä koirien kanssa vedenvaraan joutuneiden ihmisten pelastamista. Aluksen päällikkö Mikko Hirvosen mukaan etsintä vaatii ihmispelastajilta pitkää pinnaa, mutta pelastuskoira ei motivointia kaipaa – päällikön tehtäväksi jää kääntää aluksen keula sinne, minne koiran nenä näyttää.

Ihmisen etsintäharjoitukseen osallistui myös toimittaja Jussi Lindroos.